sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Kintut oikenemaan

Ihana seurata pienen varsan maailmaan tutustumista ja emänsä hellää hoivaamista. Kuinka järkevästi emä varsaa ohjailee oikeaan suuntaan, vähän jopa komentaa ja pitää vielä hyvin lähellä nuorta jälkikasvunsa. Panda on onneksi ihmisiin ihanan luottavainen ja päästää varsaa katsomaan ja rapsuttelemaan. Erityisesti oma väki saa huoletta käydä varsaa rapsuttelemassa. Muutaman tunnin ikäistä varsaa päästi lapset huoletta katsomaan ja silittelemään.


Tulevaisuuden kisatykkini?


Aina sitä jaksaa ihmetellä, kuinka paljon pienessä varsassa voikaan olla jalkaa! Ei ihme, että meno on välillä enemmän ja vähemmän epämääräistä honkkelointia, mutta nopeasti ne jalat asettuvat ja varsa alka kontrolloida liikkeitään paremmin. Siitä päästäänkin varsan ongelmaan.

Ensimmäisenä päivänä varsalla tuli havaittua pientä "varvastamista" eli astui kavion kärjellä eikä kannalla. Varsalla on siis jännekontraktio eli toisin sanoen jännekutistuma. Pyysin eläinlääkärin katsomaan, että tarvitaanko toimenpiteitä. Ekana päivänä varsa tosiaan sipsutti kovasti varpaillaan, toisena oli jo vähän parempi. Kolmantena ell pääsi katsomaan.

Näitä sitä on tuijotellut herkeämättä.
Eläinlääkäri tuli ja tuumaili, että laitetaan tetrasykliinit, sen verran kireät jänteet kuitenkin ovat ja varsa vähän ballerina. Varsa pääsee kuitenkin ylös ja liikkuu, eli mistään akuutista hädästä ei sentään ole kyse. Pahimmassa tapauksessa varsalla voi olla niin kireät jänteet, että jalat pysyvät kippurassa eikä se kykene edes nousemaan ylös. Pikkuvarsa piti rauhoittaa toimenpidettä varten. Tetrasykliini-antibiootti oli tarkoitus tiputtaa suoneen. Kevyt rauhoitus, että saataisiin vikkelä varsa hetkeksi makuulle. Ei auta. Toinen rauhoitus ja edelleen pikkuneiti sinnitteli jaloillaan. Kolmannella ja viimeisellä saatiin se pötkähtämään hetkeksi alas. Suoneen ei saatu ainetta yrityksistä huolimatta tipalla laitettua ja lopulta se tuikkastiin ruiskulla suoneen. Varsan olisi noilla rauhoituksilla pitänyt pötkötellä vielä hyvä tovi, mutta ärhäkän oloinen neiti pinkaisi nopeasti jaloilleen. Vaikuttaa juuri sopivan sähäkältä kaverilta, että mielenkiinnolla sen kasvua odotan.

No onko ne nyt hyvät vai ei? Valitettavasti kuvat otettu
ulkona itse tuijotellessa eikä avustajan kanssa kovalla lattialla.
Tetrasykliini uusittin vielä varsan ollessa viikon ikäinen. Rauhoitus oli tällä kertaa yhtä tyhjän kanssa. Tetrasykliiniin oli vaikutusta, mutta samalla taphtuva varsan nopea kasvu taitaa myös vaikuttaa asiaan. Seuraava neuvo oli fysioterapia. Eli varsan jalkojen venyttely. Mitäs sitä kesälömalla muuta tekisikään. Nyt on varsan jalkoja jumppailtu useita kertoja päivässä ja kireys tuntuu kadonneen. Tai no, sitä tuijottaa tässä kesälomalla jatkuvasti. Kamerasta karsinassa, pihalla ulkoillessa joko tarhassa tai sisällä kyttää ikkunasta, että kuinka ne jalat nyt menevät. Että enpä osaa sanoa enää onko se parempi/pahempi ta hyvä/huono, kun sitä jatkuvasti tuijottaa. Myös huoli on tietysti ollut kova, että kuinka ne oikenee, vaaditaanko loppujen lopuksi leikkaus ja tuleeko siitä käyttöponia. Luulisin, että jalkojen osalta pahin huoli on kuitenkin ohi. Aavistuksen toisella jalalla askeltaessa taitaa vielä vähän koitta sipsuttaa, mutta jatketaan varsan fysioterapiaa.

Jotta hevosihmisen elämä ei olisi huoletonta aiheutti ehkä tetrasykliini pientä masuvaivaa tai varsa on muuten hiekan perään. Olen yllättänyt sen useampaan otteeseen natustamasta hiekkaa. Toki pienet varsat tunkevat suuhunsa kaiken siinä missä pienet ihmislapsetkin, mutta huolestunut olen silti jos tuo yhtään liääntyy. Jos tämän elukan hengissä saisi pidettyä... Ei varsotus taida olla mun juttuni ja jatkossa voisin ostaa hevoseni ratsutusikäisinä!



keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Se on tamma!

Tilauksessa oli terve läsipäinen sukkajalka ja varovaisena toiveena tamma. Maanantaina tulin töistä ja kannoin hevosille vedet laitumelle. Tavan mukaan tsekkasin hevoset samalla läpi, on kengät jaloissa eikä haavoja missään. Pandalta peräpään ja tissien vilkaisu ohimennen. Pandan tissit olivat edelleen isot kuin lypsylehmällä, mutta perä oli selvästi löystynyt. Hihkaisin isännälle, että ensi yönä varsotaan, nyt se kamera on laitettava paikoilleen. Niin, tavan mukaan suutarin lapsella ei ole kenkiä. Kamera on odottanut asentajaansa hyvän tovin. Sen verran (ehkä liiankin hyväuskoisesti) tammaani luotin, että antaa se selvät merkit ennen varsomista jos niitä vain seuraan.

Illan kameraa vilkuilin, mutta väsy alkoi painaa puolen yön jälkeen. Silloin Panda rouskutteli kaikessa rauhassa heiniä. Laskeskelin, että jos puolen tunnin päästä laitan kellon herättämään, ei mitään ole vielä ohi. Hyvin arvioitu. Kellon herätettyä tamma oli jäljistä päätellen käynyt juuri makuulla ja alkoi olla levoton. Kamerasta sitä tovin seurailin ja suuntasin sitten talliin. Limapussi näkyi jo ja vedet olivat tulleet. Kovasti tamma ponnisti (taas seisaallaan), mutta homma ei tuntunut etenevän. Ei auttanut kuin vähän kopeloida tammaa. Etujalka tulossa, mutta jotenkin huonosti. Toista jalkaa en löytänyt. Kipitin herättämään isännän avuksi.
Juuri syntynyt pikkuneiti!

Toinen etujalka oli kyllä tuloillaan, mutta toinen jossain mutkalla. Nopea tilannearvio ja kilautus paikalliselle eläinlääkärille, että tuleeko tässä kiire vai saadaanko homma hoidettua itse. Ell ohjeisti tuuppaamaan varovasti varsaa ensin takaisin päin ja sitten kaivelemaan jalat oikeaan asentoon. Näin toimittiin ja sitten sain noukittuakin molemmat etujalat matkaan ja pääkin oli tulossa kuin oppikirjan mukaan. Homma ei tuntunut kuitenkaan ponnistuksista huolimatta etenevän, joten vedettiin isännän kanssa varsa maailmaan. Siihen se pötkähti, sabino tammavarsa.
Emäkin otti vähän lepoa rutistuksen jälkeen.

Siinä ihmettä tuli melkein loppuyö ihailtua, autettua sitä vähän tissille ja seurattua, että kaikki sujuu hyvin. Jälkeiset tulivat ja varsa oli tissillä useaan otteeseen. Panda oli levollinen ja paljon paremmin tilanteen tasalla kuin ensimmäisessä varsomisessa. Kun oma adrenaliini alkoi haihtua, alkoi uni painaa. Kamerasta vielä sängyssä seurailin, että tammalla ja varsalla oli kaikki hyvin. Vajaa 3h unta ja kello soittamassa pirteänä ylös. Yllättävän pirteänä sitä oikesti nousikin. Olihan siellä uusi tulokas tallissa.

Ekat ulkoilut.
Lasten kanssa vähän varsan ihailua ja tarkistus, että kaikki on molemmilla hyvin, aamutalli ja ei kun töihin parin suklaalevyn ja energiajuoman kanssa. Onneksi nykytekniikka mahdollistaa tämän varsan seurailun. Jätin Pandan ja varsan vielä päiväksi sisälle, että saatoin kamerasta vahtia tilannetta aika ajoin. Isännänkin olin valjastanut päivän mittaan vilkuilemaan puhelimensa näyttöä, kun se asensi siihen jopa kameran oman ohjelman.

Onhan se yhtä jalkaa!
Mietin, että kuinka varsominen olisi sujunut ilman vahtimista? Pandan ensimmäisessä varsomisessa neljä vuotta sitten toinen etujalka autettiin koukusta, tässä tuntui olevan vielä enemmän jumissa. Olisiko luonto kuitenkin hoitanut ja tamma saanut sen omin avuin ulos jos olisi vain odotellut? Missä ajassa sitä pitäisi puuttua? Pelkonahan on se, että jos ei ajoissa puutu, niin pian on jo kiire ja apu yleensä aika kaukana.

maanantai 28. toukokuuta 2018

Lomalle lomps!

Suunnattoman typerä ilmaisu, mutta käytetään sitä silti. Tallinpitäjän "loma"han alkaa siinä kun laidunkausi alkaa. Hevosen pito on hieman huolettomampaa eikä niin aikatauluihin sidottua. Eipä niitä voi kuitenkaan peltoon unohtaa koko kesäksi, että hoito ja huolehtiminen sinällään jatkuu. Liikutettavien osalta toki työmäärä pysyy samana, mutta aamuisin voi loikoilla vähän pidempään eikä tarvitse olla hötkyilemässä aamutallia. Karsinoiden siivouskin vähenee.

Ötököitä on myös ollut niin rutkasti, että en ole muutama viitsinyt öitä ulkona pitää. Hugo saa olla yöt sisällä, katsotaan helpottaako tilaukseen laitettu ötökkäloimi eloa laitumella. Viime kesänä se laihtui liikaa, kun ramppasi ilmeisesti laitumella turhankin paljon. Nyt olen sen kanssa aika tarkkana ettei mokomaa pääse käymään.

Hugo teki taas hyvät startit. Käytiin Killerillä lauantaina loikkimassa 90cm ja 100cm. Piti hypätä 110, mutta luokkaa ei järjestetty, kun ei ollut lähtijöitä. Eipä tuo, ratavarmuutta lähdettiin hakemaan. 90cm oli vähän töksähtelevä ja molemmat vain lasketeltiin se läpi, kun tuntuu niin pieneltä. Jep, jotain munkin pääkopassa tapahtunut. Toki 120+ treenien jälkeen 90cm alkaa tuntua aika pikkuiselta ja helposti jää silloin ratsastamatta. Aika riitti kolmanteen sijaan. Metrissä taituroimme ainoan puhtaan radan ja sillä selkeä voitto. Hevonen kesti verryttelyn, oli mukana ja hyppäsi myös ei-niin-hyvist-paikoista.

Pohtikselle suunnattin sunnuntaina. Kyllä, hevonen on sen verran hyväkuntoinen ja nämä korkeudet sille helppoja ja pieniä että ei, ei se rasitu liikaa kahden päivän kisoista ja kahdesta startista. Valmentajat jopa suositelleet, että ennemmin kahtena päivänä kaksi ja se tuntuu sopivan kyllä tälle hevoselle. Rentoutuu ja tasaantuu seuraavana päivänä.

Hugo olikin Pohtiksella todella hyvä. Metrissä sai lasketella tiukkoja teitä hevoseen luottaen, ei se stoppaa. Sujautettiinkin tiukoilla teillä ja puhtaalla radalla kakkossijalle. Isäntä oli mukana kävelemässä rataa. Olinhan juuri puhunut, että haluaisin jonkun (tässä yhteydessä tarkoitin lähinnä valmentajaa) kävelevän radan kanssani. No, isäntä, mun personaltraineri sitten käveli radan. Oli sillä siihen joku tolkku ja se kannusti kääntämään tiukat tiet. Kotitreenissäkin siitä on lakanut olla iso apu. Ei pelkästään nuorten kanssa vaan myös Hugon kanssa. Osaa jo katsoa hevosen liikettä ja patistaa minua ratsastamaan kunnolla. Eipä olisi uskonut, mutta sitkeä koulutus tuottaa näköjään tulosta.

110m luokkaan lähdin itse ihan liian löysin rantein jäin vallan matkustajaksi. Isäntä sanoikin, että jo radalle lähtiessä oli ihan eri näköistä menoa, että en ollut niin napakasti hevosta ratsastamassa. Hylkyynhän se päättyi. Kyllä otti päähän. Jotenkin sitä niin fiilisteli lajin hetkellistä helppoutta että jäi ratsastamatta. Sitä tuo hevonen kuitenkin tarvitsee. Noo, nyt rusetteja kasapäin keräilevä hevonen saa vähän kevyempää ja katsellaan uusia kisoja tilanteen mukaan. He A luokkia ja 110cm ratoja tarvittaisiin alle. Käydään väliin hakemassa itsevarmuutta pienemmistä jos tarve.

Panda, Panda... Ensi yönä muuten varmasti varsotaan. Perä löysä, tisseissä maitotipat jo. Että ei tässä varmaan nukkua uskalla.

torstai 17. toukokuuta 2018

Rusettikone!

Niihama on paha paikka, se tuli tuon hevosen kanssa todettua.

Mutta nyt on Hugon kanssa valmennus kunnossa ja olen saanut hevosesta uudenlaista otetta. Esteillä ja koulussa hyvät valmentajat, jotka ymmärtävät tuollaista "spookya" hevosta ja olen saanut hyviä vinkkejä jatkoon ja sen myötä tuntuu hevonen myös luottaa minuun koko ajan enemmän. Jotain on nimittäin tapahtunut, kun nyt hevonen tikkaa tasaista tulosta. Olenko minä yhtäkkiä oppinut ratsastamaan? Vai onko vain yhteistyö löytynyt? Hevosen kanssa kierretty riittvästi, että se on rutinoitunut? Vai onko tämä vain hetkellinen vaihnko?

Hämeenkyrössä oli helatorstaina luvassa ensimmäiset ulkokisat. Arvoin loppuun asti, että mennäkkö turvallisesti 90cm ja 100cm vai lähteä kuitenkin sinne 110cm radalle ja ehkä hakemaan se hylky. Niihaman jälkeen ei isompi rata kamalasti houkuttanut, vaan halusin hevoselle nyt vain sujuvat radat ilman stoppeja. Valmentajan patistamana ilmoittauduin kuitenkin 100cm ja 110cm luokkiin.

Kisapaikalla hevonen oli ihan kivan oloinen ratsastaa, vähän säpsyi verkkaa maneesissa ja koitti jäädä maneesin oville pompottelemaan. Hugo otti heti ekana stopit pienille verkkaesteille, mikä ei lisännyt luottoa, mutta ajatuksena oli vain saada hevonen radalta maaliin. Ulkokentälle päästyämme näytin sille ohimennen vesimaton ja aaltolankun. Molemmista reaktiot oli ylös tai karkuun. Jaa-a, siinä tuli hetken mietittyä että kuinkahan mahtaa stoppi tulla jommalle kummalle ja tiedostin, että tarvitaan varmaa, hevosta tukevaa ratsastusta.

Mutta kun metrin radalle päästiin, tuntui hevonen hyvältä. Se oli menevä ja imi esteille. Paikoitellen oli jopa turhankin vahva. Pari säpsyä se otti ulkopuolisista tekijöistä, mikä kostautui parissa lähestymisessä, mutta silti sujuvasti yli. Toisessa vaiheessa pääsin ratsastamaan myös aikaa, kun hevonen tuntui superhyvältä ja rennolta. Tuloksena 0/0 ja toinen sija. Superhyvillä fiiliksillä hyppäämään 110cm arvostelulla AM5. Ajattelin, että perusradalta maaliin riittää meille. Mutta kas, sujuva rata ja pääsimme siis myös toiselle kierrokselle. Aikaa en uskaltanut lähteä ratsastamaan, mutta se riitti silti ykkössijaan. Olin aika äimänä, helpottunut ja tietysti suunnattoman iloinen. Mutta parasta oli se yhteistyön tunne Hugon kanssa.




Helatorstain jälkeen oli yksi kevyempi huilipäivä ja sitten suunnattiinkin Pohtiolammelle koulukisoihin. Lauantaina Hugon kanssa tuupattiin He B ja He A radat. Molemmat tasaisia, pääosin rentoja ja sujuvia. He B radalla yksi rikko, mutta yli 66% ja kakkossija. He A:ssa pientä jännitystä, mutta ei rikkoja ja prossat 62,7%. Tosi tyytyväinen hevoseen, oma ratsastus He A:ssa olisi saanut olla parempaa, mutta pitkä päivä ja kesän ekat helteet verottivat ainakin ratsastajan mehuja. Pääasia oli hevosen tasaisuus. Tuomarit eivät olleet enään mörköjä ja pienet jännitykset saan ratsastettua pois.

Sunnuntaina mentiin vain perus K.N. Special, kun ajattelin että pääsee ajoissa kotiin. Siistillä tasaisella radalla 67,1% ja kolmossija, sekä kehotus siirtyä He A luokkiin. Suuntanahan on Hugon kanssa vaativat luokat, mutta ensin halunnut sen tasaiseksi ja rennoksi radalla, mikä nyt ilmeisesti saavutettu. Toki aikamoisella helteellä saattoi olla osuutta asiaan. Nyt sitten satunnaisia HeB ratoja, pääosin katseet HeA luokkiin ja sitten joskus ja jouluna starttaillaan se vaativa. Hiomista liikkeissä on vielä paljon, mutta pääasia, että perusasiat alkavat olla sujuvia.



Aika huikea viikko ja vähän käsittämätön olo. Yhtäkkiä hevonen alkaa tikata noin tasaista tulosta. Tätähän on haettu ja haluttu, mutta vähän epäuskoiset fiilikset silti. Voisiko tämä olla jatkuvaa...? Vai räväytetäänkö seuraavissa kisoissa parit hylyt tai heikot prosentit? On totta, että olen saanut hevosesta nyt "otteen" ja olemme koko ajan enemmän samalla aaltopituudella, mutta jatkuuko tämä...


Panda taas vain hautoo varsaansa. On aika tuskaisen paksu tamma. Ei se paljon tarhassa liiku. Syö ja torkkuu näillä helteillä. Nyt olisi mitä parhaimmat kelit pyöräyttää varsa maailmaan. Yli 330 vrk jo takana, mutta se varmaan kantaa taas lähemmäs 360vrk...

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Lyhyesti pikaiset kisakuulumiset


Helmikuussa pyörähdettiin ekat koulukisat Hugon kanssa heti 2-tasolla. Korpilahdella perus K.N. Special. Hugo oli rento, hyvä ja tosi kiva. Ratsastaja ei vain ollut yhtään kouluratsastusmoodissa. Sitä pilkunviilausta... Voltit oli jotain muuta kuin 10m ja sitä rataa. Hevoseen olin tosi tyytyväinen, omaan radan läpi lasketteluun en. Oltaisiin oltu tasaisella radalla sijoituksilla jos olisi vähän ollut enemmän hereillä ja tarkkana.

Myös wpb pyörähti piukeilemassa aitojen sisällä. Ihan ok pätkiä, mutta vielä kovin jännittynyt ja epätasainen. Kyllä se siittä, ponihan on superhieno.

Maaliskuussa käytiin loikkimassa Hugon kanssa 1-tasolla esteitä. Turvallisesti 90cm sijoituksella ja 100cm perusradalta 0 ja toisesta vaiheesta harmittava hylky. Olisi pitänyt vähän varmemmin ratsastaa ekan stopin jälkeen. Muuten hevonen oli todella hyvän tuntuinen. 90 cm radalla pääsi ratsastamaan aikaa ja 100cm radalla oli vain tavoitteena sujuva ja hyvä rata.

Maaliskuussa käytiin myös Niihamassa juoksemassa Hugen kanssa pari rikkonaista koulurataa  (HeB ja HeA) huonoin prosentein. Verkassa hevonen oli pätkittäin superhyvä, mutta radalla sitten tosi piukea ja vahva. Itse myös todennäköisesti vähän taas jännityin, kun hevonenkin jännittyi ja oravanpyörä on valmis. He B:n aikana hevonen rentoutui loppua kohti ja rata parani. HeA oli toisessa maneesissa ja siellä Hugo heittäytyikin laukassa toosi vahvaksi. En saanut sitä enää kunnolla pakettiin vaan tuli rikkoja ja oli yhtä häsläämistä.

Huhtikuussa Vesilahdella starttasimme edellisestä suivaanutneena (silmäniskuhymiö) HeB ja HeA. Beestä tulikin sijoitus tasaisella  hyvällä radalla. A:n radalla ratsastin väärän tien, mutta siitä huolimatta yli 63%. Pääasia että hevonen oli rento ja tasainen.

Korpilahdella maneesi ei ole Hugolle pelottava ja se hyppää rentona erikoisemmatkin esteet.


Huhtikuussa lähdimme myös starttaamaan ensimmäiset 2-tason estekisat Korpilahdelle. 100cm lähdettiin hakemaan puhdasta rataa ja sehän sieltä napsahti sjioituksen kera. 110cm radalta tavoitteena oli vain päästä ensimmäinen vaihe maaliin. Mutta kas kummaa perusradalta puhdas nolla ja toisesta vaiheesta kuskin aiheuttama puomi sarjalta. Supertyytyväinen hevoseen ja myös omaan ratsastukseen. Toki se puomi alkoi heti kismittämään, kun olisimme ilman sitä voittaneet koko luokan. Mutta pääasia, että 100cm tuntuu helpolta ja kivalta ja 110cm ei myöskään aiheuta (ratsastajassa) polvien tutinaa.

Jotta tuo yksi maaliin asti saavutettu 110cm ei olisi vain sattuman kauppaa ja hyvää tuuria,  lähdimme vielä Niihamaan hyppäämään hallikisoihin 110cm 2-tasolla. No, Niihamassa on vissiin isossa maneesissa joku joka saa tuon hevosen aivan piukeaksi. Se oli sitä maaliskuussa kouluradalla ja se oli sitä nyt myös esteradalla. Veryttely sujui hyvin ja hevonen oli pääosin rento, mutta verryttely olikin pikkumaneesissa. Vähän meinasi ottaa jossain kohtaa kierroksia verryttelyn aikana, kun tuli ahdasta, mutta silloin siirryin sieltä hetkeksi pois. Radalla hevonen olikin tosi piukea ja vahva ja itse jäin myös sitten sitä vähän turhan paljon pitämään. Hylkyhän sieltä napsahti ja olin vähän ulalla, kuinka hevosta ratsastaa, kun se heittäytyy tuollaiseksi. Oppia tuli taas tästäkin.

Nyt vain tasaisia ja sujuvia ratoja 100-110 tasolta. Onneksi alkaa ulkokausi, niin päästään tuollaisista maneesimöröistä ja verryttelyissäkin on yleensä enemmän tilaa. Treenit ovat Hugon kanssa sujuneet hyvin niin sileällä kuin esteillä. Koulupuolella se on väläytellyt itsestään huiman hienoja pätkiä, että nyt vain kovaa treeniä, että saisi sen esiin radoillakin.


Mehän näytetään ihan vakavasti otettavalta esteratsukolta ;)

Haura-tamma on ollut aikataulusyistä aika vähällä liikutuksella, mikä näkyi viime valmennuksessa. Etenkin hyppytauko näkyy. Se on hevonen, joka tarvitsee selkeästi säännöllistä liikuntaa. Ei siksi, että olisi kuuma vaan siksi että on notkeampi ja paremmin avuilla. Onhan se edelleen hyvin raakile, että töitä, töitä nyt vain että saa sen tänä vuonna vielä radoillekin.

Pandan tissit on täyttyneet maidosta! Ajattelin sen kantavan taas sen 12kk, mutta taitaa tullakin aikaisempi varsa....

tiistai 17. huhtikuuta 2018

"Siinä on aika paljon Hevosta...!"


Tämän kommentin kuulin eräältä vanhalta ratsastuksenopettajaltani, kun hän viime keväänä kuuli, että olin ostanut Hugon. Otin sen silloin negatiivisena kommenttina hevosesta ja sen käytöksestä. Taas yksi manaamassa hevosta. Monelta suunnalta kun kuuli Hugosta jos mitä kommenttia. Mikähän pommi mulla on allani? Ostohan siis tapahtui silloin ihan videon perusteella ja hevosta kokeilematta, mutta valmentajan vahvalla suosituksella. Valmentaja sanoi hevosen sopivan mulle kuin hanska käteen ja niin on kyllä ollutkin. Sopivan reaktiivinen kaveri.

Vasta vähän myöhemmin tajusin, että kyseinen kommentti oli hevosen laadukkuudesta. Siinä ON paljon hevosta, mutta positiivisessa mielessä. Siinä on laadukkuutta, kapasiteettia, kokoamiskykyä, voimaa ja liikettä. Nyt vasta alkanut itsekin tajuamaan, kuinka laadukas ja lahjakas hevonen se on. Valmennuksissa on tullut pätkittäin hienoja "wau!"-fiiliksiä hevosen kanssa. Pääkoppa sillä ei ehkä ole parhain kisaamista ajatellen, mutta muuten siinä on paljon enemmän kuin tätiratsastaja tarvitsee. Jos sen pää kestäisi paremmin kisaamista, eipä se olisi koskaan minulle päätynytkään.







Esteillä hyppykykyä riittää, sitä ei käy kieltäminen. Kaikki valmentajat ovat hevosen laadukkuuteen tykästyneet ja sitä kehuneet (samalla, kun ratsastaja saa noottia).  
Valmentajien kommentteina on ollut myös hevosen varovaisuus. Pantsu kommentoi hevosen olevan äärimmäisen tarkka ja varovainen hevonen, joka tarvitsee sen mukaista ratsastusta. Minä en saisi muuttaa yhtään ratsastustani, kun esteet nousevat. No alkaa siinä välillä polvi tutista, jos esteet nousevat liikaa. Sellainen kevyt itsesuojelu kasvoi, kun pyöräytti muutaman lapsen.

Varovaisena hevosena Hugo mielummin pysähtyy kuin ottaa puomin. Ja jos se ottaa puomin, se korjaa sen reilusti ylihyppäämällä. Eikä ole muuten siinä vaiheessa kiva keikkua kyydissä. Silloin on sisuskalut muutaman kerran pyörähtäneet, kun on loikattukin reippaasti ylimitoitettuja hyppyjä. 

Eräässä Kullon estevalmennuksessa oli hevosella taas vähän jännittyneempi päivä. Oli kovin piukea ja koitettiinkin pienillä hypyillä saada sitä vain rennoksi. Hevonen löi liinat kiinni pariinkin otteeseen. Kullo lohdutteli, että itse ratsastin hyvin, moni muu hevonen olisi sillä ratsastuksella mennyt superhyvin, mutta Hugo on vähän eri maata. Positiivista tietysti, mutta ei silti paljon lohduta. Ainakin tämä hevonen opettaa tarkaksi ratsastajaksi.

Kullo kommentoi myös, että se olisi jo hyvin nuorena pitänyt yrittää opettaa rentoutumaan ja luottamaan ratsastajaan, noin vanhan kanssa se on vaikeaa. Sen historiasta ulkomailla ei ole mitään tarkempaa tietoa, mutta Suomessa perustyö on tehty hyvin. Kullon kommenttina oli se, että ratsastajana minun pitää olla hyvin tarkka ja varma. Jos yhtään annan esimerkiksi ohjaa ennen estettä, tämä hevonen lyö liinat kiinni ja epäröi, että tässä on joku juttu. Se tarvitsee hyvin varmaa ja tarkkaa ratsastusta ja siltikin se voi stopata tai luikahtaa ohi. Kullokin totesi Hugon olevan tosi nopea liikkeissään ja reaktioissaan. Se tekee esteellä päätöksen ihan viime tipassa eikä juurikaan kuskia auta. Muutamat kerrat olen päässyt hyppäämään sen kanssa niin, että se ei sakota virheestäni, muuten se onkin hyvin tarkka.

Suosituksena on tullut myös kiertää Hugon kanssa paljon vieraissa paikoissa. Että se tottuu ja oppii rentoutumaan nopeammin. Niin, onhan sen kanssa kierrettykin... En silti usko, että Hugo ikinä varsinaisesti tasaantuu, se on kuitenkin jo "vanha", 10-vuotias. On totta, että Hugo on huomattavasti parempi, kun sen kanssa käy tiuhaan eri paikoissa. Talvella oli paljon taukoa muualla kulkemisesta, niin hevonen oli helposti jännittyvämpi. Mutta tasaantuukohan se ikinä? On sen oloinen hevonen, että vielä päälle 20-vuotiaana se singahtaa karkuun, kun joku on unohtanut kentän viereen ämpärin, joka ei ole siinä ennen ollut.

Jotain positiivista kuitenkin. Juniori, nyt 5-vuotias lapseni, vinkui ratsastamaan ponilla. Laiskana äitinä totesin meneväni ratsastamaan Hugon, että jos tyttö sen selässä kävelisi. Tämä kävi ja mietin kyllä hetken, että kuinkahan tuo onnistuu Hugetin kanssa. Hugo yllätti. Heivasin lapsen kypärä päässä hevosen selkään ja lähdin taluttamaan. Hugo asteli niiin varovasti, ettei ole koskaan kävellyt niin hitaasti ja askeliaan varoen. Ajattelin sen jo olevan kipeä. Se ei ollut jännittynyt tai pelokas, mutta tarkkana selkeästi kuulosteli selässä olevaa kallista lastia. Olin kyllä yllättynyt hevosen reaktioista. Kai se tajuaa, että nyt selässä on pieni? Tai sitten se vain oli kauhusta jäykkänä, kun siellä olikin ihan outo otus?

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Hevosen lopetus


Ei kannata huolestua. Ainakaan vielä kukaan omista ei ole lopetusuhan alla. Tässä kohtaa pitää kai koputtaa puuta ja pistää sormet ja varpaat ristiin. Syksyllä kuitenkin tuli ajankohtaiseksi erään meillä majailleen hevosen lopetus. Ei onneksi mikään akuutti tilanne vaan lopetuspäivän sai rauhassa sopia ja suunnitella. Olen itse ollut aina ampumisen kannalla. Nopeaa ja kivutonta. Eläinlääkärikin tätä suositteli. Lääkkeillä lopetettaessa hevonen yleensä taistelee kaatumista vastaan. Ei toki aina ja osa käykin rauhassa makuulle, mutta osa voi viimeiseen asti sinnitellä jaloillaan. Sen taistelun seuraaminen ei ehkä ole kivaa hevoselle eikä ihmiselle.

Suosin siis ampumista. Nopeaa, halpaa ja ”helppoa”. Nykyisin hevosen teurastuksesta on tehty niin hankalaa ja monesti jopa kallista (kuljetus versus lihasta saatava palkkio), että markkinoilla pyörii jo senkin takia paljon viallisia hevosia. Muistan nuoruudestani, kun teurashevosesta sai vielä 3000-5000 markkaa ja sen alle ei hevosia markkinoilla liikkunutkaan. Nykyään teurashevosesta saanee maksimissaan n. 150e. Se on myös ajanut ns. arvottomien joutohevosten tai ”pikkuvikaisten” hinnat todella alas. Ne ennemmin ovat ehkä kiertolaisina tai milloin missäkin, mutta ei ”montussa”. Aikaisemmin hevoset vietiin helpommin teuraaksi, kun siitä sai edes jotain rahaa.

Mutta olennaista on itse lopetustapahtuma, oli ruhon kohtalo sitten mikä hyvänsä. Hevonen on pakoeläin, joten lopetustilanteen tulee olla rauhallinen ja mukana olevien ihmisten varmoja toiminnastaan.

Lopetus oli sovittu aamun sarastukseen. Hevonen ehti tarhailla hetken aikaa kavereiden kanssa. Hain sen rauhassa tarhasta, kun lopetuksen hoitavat metsämiehet tulivat. Luulen (tai ehkä ihminen haluaa näin ajatella), että se aavisti jotain. Normaalitsi jopa vähän kiireinen tamma käveli rauhallisesti perässä. Voisiko se aavistaa? En tiedä. Ehkä. Tai tuskin. Elämän puolesta se hevonenkin taistelisi loppuun asti.

Meillä kyseinen hevonen sidottiin puuhun. Sellaiseen paikkaan, että siinä oli turvallista ampua. Puuhun siksi, että jos sattuukin jotain, niin ihmiset eivät ole vaarassa. Syöttelin hevoselle parit omenat. Se oli rauhallisen utelias. Siirryin sivummalle ja tuttu metsästysmies tähtäsi. Hevonen katseli korvat hörössä, että lisää omppuja? Sitten laukaus, joka osui tähdätysti päähän, otsalla olevaan pyörteeseen. Samantien hevonen rojahti alas. Sieraimista alkoi tulvia verta ja jalat vähän kramppasivat. Se ei ehtinyt tajuta mitä tapahtui, se ei ehtinyt tuntea kipua tai kärsiä. Se lähti nopeasti, kivuttomasti ja rauhassa ”kotipihassaan”. Siinä mielessä kaunis lähtö ja loppu vaikkakin elämän riistäminen aina todella pahalta tuntuukin. Veren valuessa märkään sohjoiseen maahan tuli paha olo. Nuorelta hevoselta riistettiin elämä. Ihmisten päätöksillä. Mutta tämäkin hevonen oli ”vain kevyeen käyttöön”. 

Itse ruho meni ihmisten syötäväksi. Metsästäjät nostivat sen traktorilla peräkärryyn ja veivät paloiteltaviksi. Sen verran ”maalainen” olen, etten halua haudata hevosen kokoista lihamöykkyä maahan mätänemään. Ennemmin hyötykäyttöön koirille tai ihmisille. Itse voin syödä hevosenlihaa, mutta tietysti ajatuksena Pandan sisäfileen valmistaminen on jotensakin kuvottavaa. Eli omia tuskin kykenen syömään, mutta ”nimetöntä” hevosenlihaa kyllä. Vaikka omista tietäisi niiden elämänkaaren tietysti paremmin.

Lyhykäisyydessään lopetustilanteen tulisi olla rauhallinen ja ihmisten tietää mitä tekevät. Jos omistaja kokee olevansa liian herkkä, itkuinen tai pelokas, niin parempi pysyä lopetustilanteessa poissa tai ainakin reilusti sivummalla. Tällöin ei suotta hermostuteta hevostakaan. Surullisia tapauksia aina, mutta sellaisia asioita, jota eläimen omistavana vain väistämättä tulee vastaan. On osattava myös luopua ja tehdä se vaikein ja raskain päätös.