keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Reeniä, reeniä

Pieni breikki yksinhuoltajaviikkoon! Inka Inkinen tuli pitämään tehokkaan puolituntisen minulle ja Poppelille. En juoksuttanut ponia valmiiksi, joten pieni mies oli aika säpäkkä, mutta kuitenkin vastaanottavainen. Ravi oli nyt koko ajan aika hyvä, tahdissa ja kiirehtimättä. Laukannostot olivat loistavia ja laukka rullasi hyvin.

Väistöissä vasempaan suuntaan on työstämistä. Oikea kylki on paljon jäykemmän oloinen kuin vasen, mutta paranee koko ajan. Tietääpähän, mitä ponin kanssa taas jumppailla. Ja teki tosi hyvää omalle pääkopalle pieni tauko kotiympyröistä. Sai keskittyä kokonaisvaltaisesti ratsastamiseen.

Mutta tämä keli! Plussaa ja vesi- tai räntäsadetta. Minä kun olen odottanut hankitreenejä koko talven, mutta turha toivo. Kevät tulee varmaan ajoissa, mutta kunhan ei olisi kamalan märkää jatkuvasti. Syksyllä siitä sai jo tarpeekseen.

Pienillä poneilla ratsastaessa tarvitsee itse kiinnittää enemmän huomiota omaan istuntaan. Pitkä yläkroppa aiheuttaa sen, että painopiste helposti heilahtaa. Ja nuorilla poneilla on erityisen tärkeää, että siellä selässä ei huojuta ja heiluta. Alkuun itsellä oli hivenen vaikeuksia, koska ponit tuntuivat kamalan pieniltä ja lyhytkaulaisilta. Nyt asiaan on jo tottunut, mistä varmasti iso apu on hyvässä istunnassa. Sen merkitystä ei voi kuitenkaan liikaa korostaa ja edessä onkin vatsalihasreeniä, jotta "korsetti" pysyy paremmin kuosissa, myös jatkossa. Pilates olisi kuulemma todella hyvä vastapaino tähän ja sitä voisikin kokeilla, kun jossain vaiheessa ennättää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti