maanantai 8. syyskuuta 2014

Autumn Welsh Show

Suunnattiin lauantaina Tottijärvelle näyttelyyn. Mukaan lähtivät ponipojat. Samalla päästiin testailemaan hevosauton ominaisuuksia ja toteamaan, että mitä muutoksia ja parannuksia se vielä vaatii. Mm. ilmastointia tarvitsee vähän parannella. Toki päivä oli lämmin, mutta niinhän kesällä onkin.


Lähdettiin auttamatta myöhässä liikenteeseen. Jotenkin se aamu vain siinä kolmen lapsen ja ponien laittelun kanssa meni hujauksessa. Ehdittiin juuri ennen kehien alkua paikalle ja meillä tuli kiire Pikku Hepan ja esikoisen kanssa Riding Class luokkaan. Poni vähän sikaili ja esikoista jännitti, mutta hyvää kokemusta lapselle ja ponille. Tyttö oli onnellinen, kun sai ruusukkeen, pinssin ja tarran :)

Pikku Heppa sai omasta luokastaan kakkospalkinnon ja oli luokkavoittaja, kuten myös Poppeli. Reissu oli ihan kiva ja ponit saivat ihan odotetut arvostelut. Hyviä perusponeja molemmat. Itsellekin teki hyvää päästä autoa testailemaan kuorman kanssa ja opettelemaan ajoa tiukoissa risteyksissä. Se vaatii vielä treeniä noin pitkällä autolla! Pituuttahan tuolla on 10m, mutta muuten ajomukavuuksiltaan on hevosille ja ihmisille aika mahtava. Kyllä kelpasi rytkyjä vaihdella tilavassa livingissä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti