torstai 27. marraskuuta 2014

Hautajaisia ja onnistumisia

Musta katti. Se pannahinen. Meillä ollut iän kaiken viha-rakkaus-suhde. Se elukka herättää aamuöisin hiirijahtiin, jos joku onneton on sen sisälle unohtanut. Mutta se pirun katti muutti mukanamme tänne maalle, sopeutui loistavasti ja osoittautui mitä parhaimmaksi hiirikissaksi. Kasvain tai mikä lie vei. Havahduin aivan liian myöhään. Laihtuihan se ja madotettiin siinä uskossa, että madoista johtuu. Vasta kun kunto yhtäkkiä romahti, tajusi että onhan se osoittanut merkkejä jo viikkoa aikaisemmin. Yksi hyvä merkki oli se, että antoi lasten silitellä ja rapsutella eikä luikkinut karkuun. Viime lauantai siis menikin sitten eläinlääkärissä, mutta sille tiellehän se kisu jäi. Tosin totesin isännälle, että ensi kerralla saa hoitaa lopetuksen kotipihassa, kun tuokin lysti kustansi 150e ja odottelimme heiveröisen kissan ja lasten kanssa yli kaksi tuntia eläinlääkärissä.

No, kissa pääsi kipuinensa pois ja lasten kanssa pohdittiin kuolemaa. Kattimaakari haudattiin arvoisinsa menoin ja sai kynttilätkin hautansa päälle. Siinä tätikin tirautteli kyyneliä yhden elukan mennessä taas käsistä. Kohta seuraavat koirat yksi kerrallaan, kun alkaa vaivoja olla jokaisella ja ikä painaa.

Mutta hevosiin. Tammasta on tullut mun terapeutti. Uskaltauduin sen kanssa lopulta valmennuksiinkin kotikentällä ja hyvää on tehnyt. Tamma on hyvä, lupaava. Omaa hyvän työmoraalin ja tuntuu, että kaikki käy. Yrittää parhaansa. Valmentaja myös kehui tamman laukkaa. Pohdin valmentajalle myös tätä ratsutusasiaa, viedäkö vieraalle tai jos valkku ratsuttaisi, mutta hän tuumaili että hyvin voin sen itsekin tehdä. Tuli siittä aika kiva fiilis. Ei tässä ihan tunari olla vaikka väliin siltä tuntuukin ja epätoivo iskee.

Tammasta tulee kyllä aivan mahtava fiilis itselle. Jo sen katselu pihalla saa pakahtumaan ilosta saati sitten ratsastus. Mitä enemmän sen kanssa nyt on tehnyt, sitä parempi se on kaikinpuolin. Se ei muunmuassa tuumannut kirkkoreen aisoista mitään, kun ohjasajelin niiden kanssa ja lompsi hevosautoonkin tuosta noin vain. Traileri voisi tietysti olla vielä asia erikseen, mutta yllätyin tamman innokkuudesta. Kuolainongelma on toistaiseksi kuosissa. Nahkakuolain ollut nyt hyvä ja tamma kestää jo sillä hyvin painetta. Toistaiseksi mennään sillä, mutta voisi metallikuolainta pikkuhiljaa totuttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti