tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kesän vitsaukset - kesäihottuma ja kaviokuume

Ja listaan voisi lisätä vielä valkoisen palavan turvan. Pandalla iso valkea turpa, joka heti auringon myötä kyllä palaa. Parhaani mukaan sitä rasvailen, mutta tiedä onko siitä mainittavaa hyötyä. Tuntuu, että rasvat hinkutetaan hetimmiten laidunkaverin hanuriin...

Pikku Heppa sairasti kaviokuumeen 2013. Sen jälkeen se on ollut rajoitetusti laitumella. Aina ei sitäkään. Lihavuuskuntoa ja askellusta seurataan tiiviisti. Mahdollinen cushing tietysti lisää vain kaviokuumeen riskiä. Tällä hetkellä poni on kengättä, mikä helpottaa kaviohuoltoa omatoimisesti. Pystyn itse pitämään kengittäjän käyntien välissä ponin kaviot riittävän lyhyenä. Lisäksi tuo poni onnistuu kyllä laidunaikaan hukkaamaan ne kenkänsä aika usein sinne peltoon. Kengättömyys vain tietää sitä, että ajolenkkejä ei juurikaan tehdä kuin pehmeillä pohjilla. Ponilla on niin ohut antura, että arkoo sorateillä sen verran paljon, että kengättä niille ei juuri ole asiaa.

Ja kesäihottuma on se vihon viimeinen vitsaus. Pandallahan se puhkesi viime kesänä. Tietysti vasta varsomisen jälkeen loppukesästä. Ja itku, mikä vaiva onkin kyseessä. Tamma on nyt 24/7 loimitettuna. Pesen ja rasvaan hännän ja harjan joka päivä tai ainakin joka toinen päivä. Ja tämähän ei ole mikään helpoin asia ponin kanssa, joka inhoaa pesua ja kaikenmaailman purkkeja ja purnukoita. Ehkä se tämän kesän aikana siedättyy. Tällä hetkellä poni on "ihan ok". Otsansa se ehti kyhnyttää sopivan hupun puuttuessa. Myös yhden kohdan harjasta se veti, niin että harjamarto näkyy. Nyt hyvällä hoidolla on kohtuu hyvässä kunnossa. Pirullisen kalliita nuo ihottumaloimet ja tuo on niistä jo kaksi rikkonut. Ei siis muuta kuin rahaa säästämään ja uutta tilaamaan. Kunnon loimitus on meillä ainakin hoidon A ja O. Mutta kyllä niit pirun ötököitä onkin. Illan hämärtyessä mahdoton määrä polttiaisia ja hyttysiä. Päivällä iskevät mäkärät ja nyt ensimmäisten lämpöisten päivien myötä myös paarmat. Ja kesän kun pitäisi olla sitä parasta hevosteluaikaa...

Onneksi ponipojat laitumella sietävät ötököitä ja tuntuvat muutenkin viihtyvän.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti