keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kisakuulumisia

Johan aika on taas mennyt. Lyhyt kooste menneistä kisoista. Saken kanssa käytiin Kangasalla hyppimässä keskiviikkokisoissa 10.6. 80cm. Ekana piti mennä 90cm, mutta kuski jänisti. Eikä niitä kvaalejakaan olisi sinne ysikymppiin ollut, mutta eipä niiden perään kukaan olisi kysellytkään. Rata oli todella helppo ja harmitti, kun ei tullut otettua Pandaa mukaan. Olisi ollut sille vallan passeli rata. Sakke oli tosi rauhallinen, jopa vähän liiankin "hidas". Puhdas rata kuitenkin ja viimeisillä esteillä poni tuntui vasta syttyvän. Punavalkoinen ruusuke kotiin viemisinä, kuten kaikilla puhtaan radan tehneillä. Tämä nyt oli odotettavissakin. Hyvin olisi ponilla voinut sen 90cm:n luokan mennä perään.

Pandan kanssa käytiin Ypäjällä nuorten hevosten luokassa, 57% ja rapiat. Kyllä sitä yli kuuttakymppiä lähdettiin hakemaan. Koko reissu oli aika farssi :D Muksut lähti mukaan ja isäni niitä vahtimaan. Sen seurauksena lähdettiin ajelemaan ihan liian myöhään, joten kamala kiirehän siinä tuli. Ei muuta kuin poni verkkaan ja rokotukset tultiin tarkistamaan sinne. Iso kiitos Ypäjän kanslian väelle tästä joustosta. Sitten rata-alueella odottelemaan. Pirun letti aukesi! (Aukeaa muuten aina ns. jakauksen kohdalta. Opeteltava ompelemaan ne!) Ei muuta kuin letittämään uudestaan.

No, meitä edeltävä ratsukko sai aplodit omalta tiimiltään ja Pandahan kilahti siittä ja otti rivakat lähdöt. Taas letti auki! No ei auttanut enää siinä vaiheessa, kun kutsu kävi jo radalle. Verkassa tamma oli taas tosi kiva, rauhallinen, rento ja helppo. Radalla jännittyi, oli kukkapuskaa ja tuomaria. Ja huutelu alkoi. Ei siis mennyt mitenkään hyvin vaikka yritin keskittyä itse siihen, etten ainakaan jännitä ja tartuta sitä hevoseen. Mutta, hyväksytty suoritus ja taas lisää kokemusta. Mutta kyllä hävetti, ponin letti auki, kuskilla saappaissa tarrat auki ja kaulus rutussa :D Jaa, että tuli pikkuisen kiirus. Ensi kerralla varataan rutkasti enemmän aikaa.

Eilen oli vielä paikallisen seuran omat estekisat. Pandan kanssa käytiin ekaa kertaa esteradalla hyppäämässä 50-60cm. Ihan huippuhienosti meni! Tamma eteni hyvin vaikka vastalaukkoja ja ristilaukkoja matkalla olikin. Pääasia, että hyppäsi ja eteni esteeltä toiselle sujuvasti. Tosi makee fiilis tuli. Kuski mähelsi viimeisen esteen, josta pudotus. Muuten oltaisiin oltukin ykkösiä, nyt kolmansia ja ensimmäisiä ei-sijoittuneita, kun lähtijöitä oli niin vähän. Mutta tosi hyvä fiilis tammasta!

Kuskilla oli ainakin kivaa! Copy Jani Taipale



Copy Heli Kurjanen





Saken kanssa hypättiin 80cm ja 90cm, molemmista poni napsi odotetusti ykkössijat puhtaalla radalla. Täysi ansio ponille, se teki kaiken työn. Kuski piti suurinpiirtein silmät kiinni ;) Mutta poni sai kehuja muuttuneesta ulkomuodostaan sitten viime koulukisojen. Näytti kuulemma jo paljon paremmalta. Lämmitti kyllä mieltä. Poni myös pysyi myös hyvin hanskassa pelkällä happy mouth kuolaimella. Mutta hyvin vaari tiesi kunniakierroksen idean ja odotti sitä kovasti. Sitten tätiä vietiin.

Copy Heli Kurjanen

Joko päästään kunniakierrokselle? Copy Heli Kurjanen

Copy Heli Kurjanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti