torstai 4. kesäkuuta 2015

Ratatreeniä

Eilen käytiin vieraalla kentällä hyppäämässä rataa. Kiva päästä isolle hyväpohjaiselle kentälle värikkäiden esteiden sekaan. Pandalla mentiin jotain 60cm korkeaa rataa. Hyppäsi pahemmin kyttäilemättä. Oli jopa vähän nihkeä, mutta johtunee aloitetusta laidunelämästä. Hyvin meni siihen  nähden, että ensimmäinen rata, värikkäillä esteillä ja vieraassa paikassa.

Saken kanssa hypättiinkin tietysti isompaa, konkariponi kun on. 80-100cm oli estekorkeudet. Sakke, joka kuulemma yleensä on vahva ja vaikea hallita esteillä oli hyvin kevyesti ratsastettavissa. Taas ihanan rento ja kuuliainen, hyppäsi hyvin ja luottavaisesti. Kuskikin saa tuollaisen ponin kanssa paljon itsevarmuutta.

Saken kanssa käydään sunnuntaina OriRan kisoissa pomppimassa 70-80cm luokka, joka on samalla kaupungin mestaruus. 16.6. voisi paikallisen seuran kisoissa ponkaista valmentajan mukaan 90cm. Hui, siinä alkaa jo tätiä hirvittää. Pääosinhan kuski on pompotellut vain maahankaivettuja vuosikaudet. Joskus hurjina teinivuosina hypännyt isompia ja satunnaisesti käynyt rimakauhun rajoja testaamassa.

Pandan kanssa suunnataan OriRan kisoihin hyppäämään 50-60cm, samoin ehkä silloin 16.6. Katsotaan nyt kuinka tuolla sujuu. Lisäksi Ypäjän kisaviikolla suunnataan molempien ponien kanssa. Pandalla 10.6. tuuppaamaan Kenttäkilpailuohjelma nuorille hevosille ja Saken kanssa hakemaan 13.6. kansallisen kvaaleja HeB:3 luokasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti