keskiviikko 12. elokuuta 2015

Maastomopo

Mikäs sen ihanampaa, kuin omalla, itse koulutetulla ponilla suunnata kauniina kesäiltana maastoon. Juurihan se oli pieni varsa ja nyt se on jo viisas aikuisen hevosen alku. Mihin tämä aika menikään?

Ilman satulaa tuntuu ponin jokainen liike omaan takamukseen ja samoin poni tuntee pienenkin liikkeeni hyvin. Suuntaamme pienelle metsälenkill. Laukka nousee pienellä painon siirrolla ja kavioiden rummutus vaimenee sammaleisella metsätiellä. Metsässä ilta-auringon valo siivilöityy puiden lomasta ja joku lintu pyrähtää lentoon. Aika satumainen ja rentoutunut olo kotiin kävellessä pitkin ohjin. Ponikin vaikuttaa tyytyväiseltä. Nämä on niitä hetkiä, joita ei vaihtaisi pois. Pieniä asioita, mutta niin tärkeitä. Se, kun yhteistyö ja yhteisymmärrys ponin kanssa on niin täydellistä. Tallissa poni vielä puhisee hiuksiani vasten ja pitää turpaa pitkään poskella silmät puoliummessa. Tämä on niin mun ponini! Tällä jaksaa taas ne säröt ja epäonnistumisetkin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti