maanantai 14. syyskuuta 2015

Aluemestaruuksissa

Eilen kilpailtiin Niihamassa Hämeen aluemestaruuksista esteillä. Siellä oli myös aikuismestaruus eli ns. tätimestaruus 80 cm tasolla. Juuri passeli luokka tällaiselle vähän esteitä hypänneelle. Meitä lähtikin kolme tätiä täältä suunnalta starttaamaan, joten hauska reissu oli jo siltäkin osin taattu.

Keli oli mitä parhain. Syksyinen ruska ja kaunis auringonpaiste. Kisat alkoivat aikaisin aamusta, meidän luokka oli jo 8.45. Koska olin ainut ponilla hyppäävä, olin myös luokan ensimmäinen. Se aiheutti jonkun verran stressiä jostain kumman syystä. Onneksi edeltävässä luokassa perusrata oli sama kuin aikuismestaruudessa, niin ehti radan opetella ja katsella vähän muiden menoa.

Sakke oli ihan elementissään. Verryttelyssä se oli laukkojen jälkeen tosi hyvä. Vanha poni vertyy vasta kunnon laukoissa, mutta sen jälkeen siitä löytyikin kivasti vauhtia. Ehdittiin hyvin verrytellä ja verryttelyssä oli myös kivasti tilaa.

Sakke oli innokas ja tuntui todellakin nauttivan radasta. Minä suotta varmistelin hyppyjä enkä luottanut poniin. Sehän hyppää vaikka mistä kulmasta ja kyttäämättä. Näillä varmisteluilla radalla jäätiin se ratkaiseva sekuntti, mutta loppusijoitus oli aluemestaruuksissa kuitenkin kolmas eli pronssia tuli. Lyhyemmillä teillä ja muutamalla vinolla hypyllä oltaisiin sekunnit säästetty helposti. Tyylipuhdas suoritus se ei varmastikaan ollut. Totesinkin tarvitsevan paljon lisää ratatreeniä itselleni. Jotenkin olin niin hukassa siellä radalla. Aika vähän sitä on loppujen lopuksi tullut hypättyäkin ylipäätänsä tässä viime vuosina. Nyt vain säännölliset hyppytreenit kehiin ja talvi kierrellään kelien mukaan pikkukisoja. Saa itselle ratavarmuutta hyvällä ponilla.

Kunniakierroksella poni sitten päättikin lähteä - ja lujaa. Se ei ole vielä hanskasta koskaan lähtenyt, mutta nyt tajusin etten saa sitä takaisin. Että sitten tätiä todellakin vietiin ja ruusukin lensi siinä rytäkässä. Mainio ponivanhus ja ilo saada sen kanssa touhuta. Ja oli ihanaa nähdä kuinka poni oikeasti tuntui nauttivan ja oli niin innokas.

Toiseksi sijoittunut treenikaveri



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti