perjantai 23. lokakuuta 2015

Kun ei osaa, niin ei osaa!

Pienoinen vitutus ja harmitus. Mutta se on vain se peiliin katsomisen paikka. Oltiin tosiaan Niihamassa viime sunnuntaina KaamosCupin kisoissa. Pandan jätin kuitenkin kotiin, kun flunssaisena en saanut itseäni liikkeelle ajoissa. Totesin myös, että päivä olisi pirullisen pitkä eikä nyt vain jaksanut. Saken kanssa tuumasin kuitenkin lähteväni hyppäämään sen 90cm ja 100cm luokat.

Lyhykäisyydessään 90cm rata meni sujuvasti. Pari kolautusta, mutta puomit pysyivät, Muutamalle esteelle poni vähän kyttäsi, mutta epäröinnistä huolimatta hyppäsi. Ihmettelin kyllä, kun Sakkehan ei kiellä ikinä. Vauhtiakin ponissa oli jopa sen verran, että ei ehkä ihan ollut hanskassa. No, metrin radalta sitten hylky. Poni kielsi pihalle. Ei selittelyjä, en vain osannut. Hypyt meni osaltani ihan metsään. Hypättiin aivan eri aikaan. Sarjalle eka osa meni hyvin, toiselle poni jarrutti, mutta hyppäsi kuitenkin ja sarjan B-osalta sitten mässähdinkin ponin kaulalle. Pieni itsensä keräily ja kuski takaisin penkkiin. Kai se poni siinä vaiheessa totesi, että nyt muuten akka loppui tämä räpellys, kun seuraava este kiellettiin ulos. Ja minä idiootti olisin voinut sen verran skarpata, että olisin keskeyttänyt koko homman jo siihen sarjan mäheltämiseen. Suututtaa oma typeryys suunnattomasti.

No, oppirahoja, oppirahoja. Ketään ei sattunut, ei tullut haavereita. Iso pettymys itseen ja harmitus ponin puolesta. Onneksi kyseessä vanha ja viisas poni, joka ei (toivottavasti) tuosta sen suurempia traumoja saa. Mutta nyt se metrin rata sitten vasta mörkö onkin. Oli jo ennen tätä ja se varmaan näkyikin säälittävänä räpellyksenä radalla, mutta nyt vielä enemmän.

Nuollaan hetki haavoja ja lähdetään sitten maltillisesti treenaamaan pieniä esteitä, Kuskille rutiinia, rutiinia ja rutiinia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti