maanantai 2. marraskuuta 2015

Huolimaton, mutta ei huoleton, hevosenomistaja

Tässä on sitä nilkkaa paranneltu ja otettu rennosti. Aikaa on ollut surffailla netissä ja minne sitä aina päätyykään? Hevosten myyntipalstoille. Uudestaan ja uudestaan vaikka mitään tarvettahan ei olisi...? Ratsut.fi ja erityisesti Hästnet sekä Brittilän FB-sivusot sun muut ovat kovassa kulutksessa. En siis ole varsinaisesti ponia ollut hankkimassa, mutta... ;) Kummasti sitä kasaa nälkä aina syödessä, tässäkin asiassa. Aina välillä sitä haikailee jotain tosi hienoa (ja tädin kukkarolle aivan liian kallista) kisahevosta. Eipä sillä, mitä täti sellaisella tekisi? Hienoja poneja on piha täynnä eikä se hieno kisahevonen tädistä hienoa ratsastajaa tekisi.

Surffailu tuotti myös tulosta. Ostin FB-kirppikseltä Pandalle lopultakin Mattesin täytepalaromaanin ihan edulliseen hintaan. Saa muokattua satulan istuvuutta paremmin. Se kun tuppaa elämään tuon tamman liha(vuu)skunnon mukaan aika paljon. Olen parit pikkuköpöttelyt käynyt nilkasta huolimatta ilman satulaa ja eilen päätin sitten nopeasti testata Mattesin satulalla. Taisin selvitä isommalla säikähdyksellä nilkan kanssa tällä kertaa, kun se toimii jo normaalisti, kunhan varoo sivuttausliikkeitä. Parempi siis tukea sitä vielä.

Panda tuli sitten illalla otettua liikutettavaksi. Nopea harjaus ja tsekkaus että on ok. Selkä oli vähän aran oloinen. Olisiko ottanut kylmää, kun ollut loimetta vaikka ei ole satanut. Suunnitelmissa olikin ratsastaa poni kentällä mahdollisimman pyöreäksi. Hierojakin tulossa keskiviikkonatsekkaamaan tilanteen.

Juoksin siinä kilpaa luonnon valon kanssa ja innoissani Mattesia sovittelin selkään. Se oli todella passeli. Full kokoisena vähän turhan pitkäkin, mutta ennemmin niin kuin liian lyhyt. Nopeasti siis kamat niskaan ja ulos. Sain jotenkuten kammettua itseni selkään paketoidun nilkan kanssa ja lähdettiin metsätielle taapertamaan. Siinä sitten pieni aavistus, että nyt askellus ei ole ihan sellainen kuin pitäisi. Kohdensin sen nopeasti oikeaan etuseen, joka otti mielestäni lyhyempää askelta. Heti oli kauhukuvia mielessä maastoestetreenistä ja sen aiheuttamista vaurioista. Me kyllä sen jälkeen käytiin uudestaan hyppäämässä, mutta mikä ettei se olisi voinut alkaa nyt oireilla? Lihasvaivaa mietin ja tuumailin, että käydään kentällä vähän tsekkaamassa. Ravi oli lievästi epäpuhdasta, joten passitin miehenkin vielä kentän laidalle meitä tuijottamaan. Alkuun se oli, että mitään vikaa ole, mutta sen mielestä syy oli takapäässä. Siitä vasta isompi ahdistus tuli ja epäusko omaan tuntemukseen vian paikannuksesta. Ja toki mielessä alkaa käydä kaikki kauhuskenaariot, pitkät klinikkareissut ja hoidot - oli syy sitten mikä tahansa. Se on jännä, kuinka sitä alkaa aina kuvitella ne kaikista kauheimmat vaihtoehdot. Sen sijaan että suhtautui asiaan tyynen rauhallisesti ja ajattelisi että katsotaan tilanne uudestaan viikon päästä.

Poni oli kuitenkin oikein pirtsakka eikä jaloissa päällepäin ollut tallissakaan tuntunut mitään. Lähdin sitten vielä kävelemään kovemmalle tielle, että vetristyisi muuten. Siellähän poni meni paikoin ihan kolmijalkaiseksi ja tulin alas. Tihrustin siinä, että mikä syy voisi olla, kunnes tamma taluttaessani askelluksesta heti äkkäsin. Kengätön kavio. Vasen etunen, joka jo viimeksi oli ollut hankala laitettava, oli kengätön. Eihän tuo "varmajalkainen nummien poni" muuta tarvitsekaan ja alkaa arkomaan. Pehmeillä teillä se on hyvin pientä, mutta kovalla soratiellä sen huomasi väistämättä heti. Suuri helpotuksen huokaus ja kengittäjää metsästämään! Mutta taas iski pienen piikin omaan toimintaan, kun en ollut kavioita tsekannut. Tapanani ei ole joka kerta kavioita putsailla ja sen verran oli kurakavioinen poni, ettei kengättömyyttäkään erottanut vaikka jalat tuli harjattua ja suojitettua. Onneksi ei sen vakavammasta kyse ja huomenna saadaan taas kavio kenkään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti