sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Junnuponeja - ja Poppeli!


Nyt kun noilla junnuponeilla eli Lululla ja Maukalla on hampaat ja kaviot kunnossa ja kaikki muukin päällisin puolin ainakin kunnossa, niin aletaan taas töihin. Maukan kanssa on alettu sovitella valjaita. Hetken tuumin, että menisikö ponivaljaat ja -kärryt vai olisiko hevoskoko jo passeli. Hevoskokoon päädyttiin ja taitaa olla parempi aloitella niillä. Mahavyömn saa riittävän kireälle. Rinta- ja häntäremmi voidaan tarvittaessa lainailla ponisetistä. Vielä näyttivät ponivarsalle turhan isoilta eikä jaksa alkaa ylimääräisiä reikiäkään tusaamaan.

En vain ymmärrä minne sitä on tullut kadotettua kaikki cob-koon suitset? Pandalla nykyään käytössä full, mutta kyllä noita halpissuitsia jokuiset pitäisi olla joka koossa. Tosin sitä roinaa alkaa olla kaikki kaapit ja laatikot pullollaan, että voi hetki mennä että sen jemman löytää. Alkuun lähdettiin minimalistisin varustein ja nyt... Ei uskalla edes ajatella, mikä määrä sitä tavaraa on. Mutta on siinä puolensa. Kasvavalle nuorelle löytyy kaikkea joka koossa. Sen takia niitä ei voi myydä eteenpäinkään, eikös?
Tärähtänyt kuva. Mutta tuon ponin katse on usein vähän surumielinen.


Tästä se lähtee...
Lulu-lupsakka on myös palannut hommiin. Vähän oli jännä paikka, kun kuski pitkästä aikaa kapusi selkään. Pöhistiin ja puhistiin, mutta nopeasti se rentoutui, kun vähän höpötteli. Käynnit ja ravit testailtiin kentällä ja sit suunnattiinkin maastoilemaan. Se onkin tälle tammalle stressaava paikka, kun pitäisi kaverit jättää. Vatsa menee heti tontin rajat ylitettyä löysälle ja tulee "hätäkakat" ja puhina alkaa. Poni on selkeästi jännittynyt. Hissukseen onkin aloiteltu. Käydään tuota omaa metsätietä kävelemässä jonkun matkaa ja palataan takaisin. Seuraavalla kerralla mentiin ilman satulaa, kun Pandan penkki ei ihan Lululle istu, ja mentiin vähän taas pidemmälle. Jahka ponin itsevarmuus ja luotto ratsastajaan kasvaa, niin voidaan suunnata noille muillekin teille, joissa vastaan voi tulla vähän sitä sun tätä.
Lulu lillissä. Mutta huom, taustalla oleva koivikko pysynyt ihan kuivana.

Positiivista molemmissa junnuponeissa on se, että ne osaavat jo odottaa karsinassa vaikka ovi olisi auki. Sieltä ei siis rynnätä suinpäin syliin, kuten etenkin Lululla oli alkuun tapana. Molemmat myös jäävät yksi talliin ilman, että siellä tullaan seinistä läpi ja kiljutaan, niin että mäki raikaa. Talliin jää yleensä ihan rennonoloinen poni. Todella positiivista. Eikä Lulukaan ole kotikentällä stressiä ottanut, vaikka kavereita ei näkisi, mutta jos pitää tutuista maisemista poistua, niin iskee vähän paniikkia.

Molemmille poneille on vielä edessä sopivamman kuolaimen mallailu. Lulu on nyt käyttänyt Saken omena kolmipalaa, mutta parempi voisi olla joku stabiilimpi ja pehmeämpi. Pitänee ostaa yksi isompi Nova vielä varastoon.

Mutta lisää positiivisia uutisia ponirintamalla! Sydämessä on ollut jotenkin yksi poninmentävä aukko tässä koko syksyn, kun markkinoitakin tullut plärättyä enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Ennen blogi julkistamista minulla oli tallissa pieni C-sektion welshponi "Poppeli". Vanhoista postauksista ponista voikin käydä lukemassa. Poppeli ehti olla noin puolitoista vuotta minulla ylläpidossa. Aktiivisessa käytössä se oli sen aikaa, kun Panda mammalomaili. Sitten se jäi vähemmälle käytölle, mutta oli kullanarvoinen painikaveri Maukan kanssa. Poppeli muutti huhtikuussa uuteen kotiin. Nyt on kuitenkin suunniteltu yhteistyökuvioita uuden omistajan kanssa. Kävin ponin viikonloppuna läpiratsastamassa, kun on ollut vähän jukuri ja aikamoinen pukkilinko se olikin. Tätiä ei (onneksi) selästä alas saanut, kun täti muistaa ponin metkut ja kokeilut. Fyysistä vikaa ponin pukitteluun ja sinkoiluun ei ole löytynyt, joten veikkauksena on, että se on vain päässyt noilla nopeilla lähdöillä päässyt kuskista eroon ja nopeasti oppivana ja vilkkaana ponina se ei enempää tarvitsekaan... Jatkossa siis Poppelinkin kuulumisia varmasti luvassa jatkossa. Tiistaina pitäisi taas kavuta nimittäin ponin selkään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti