perjantai 18. joulukuuta 2015

Flunssainen katsaus menneeseen vuoteen

Niihaman maneesin mullissa on vissiin jotain vikaa, kun taas oli kotiintuomisina kuume. Lapset kukin sairastelleet vuorotellen, mutta itse toistaiseksi siltä välttynyt. Ja tottakai se iskee nyt pahimpaan maholliseen saumaan. Jouluhässäkät iskee päälle ja esikoisen synttärit lähenee. Niitä juhlitaan taas useaan otteeseen, ensin luokakkavereiden voimin ja sitten sukulaisten kanssa. Ponit ovat nyt olleet aika kevyellä ja ovat varmaan loppuvuodenkin. Pakkanen kovettaa kentän ja tiet niin koppuraksi ettei paljo pääse päästelemään. Päivällä saattaa olla plussaa, mutta lasten mentyä unille, pääsen itse ulos siinä 19-20 korvilla, jolloin yleensä pakkanen ehtinyt jo kiristyä. Säätiedotus kyllä lupailee taas vesisateita ja plussakelejä.

Panda olikin tossa jo viikon verran totaalilomalla. Eilen sen pikaisesti pyöräytin. Ai että ne lomat tekee hyvää nuorille. Alla oli taas ihan mielettömän motivoitunut ja kiva poni. Kentälle ei päästy, mutta maastossa jumppailtiin väistöjä ja taivutuksia, jotka olivatkin parempia kuin koskaan ennen.

Tulevana viikonloppuna olisi valmennuksiakin lähimaneesilla, mutta ei vain ennätä. Joka päivä jotain menoa ja touhua tiedossa. Onneksi ponit tuskin pahoittavat mieltänsä vaikka saavatkin vain lomailla. Sakke ainakin kirmailee Maukan kanssapäivisin useaan otteeseen kunnon painin kanssa. Sitä menoa katselisi vaikka kuinka.

Viime vuonna tein tiivistelmän kuluneesta vuodesta ja saman voisi lyhykäisyydessään tehdä nytkin.

Tammi-Helmikuu

Poppeli oli ollut aika kevyellä, mutta Pandan kanssa aloiteltu säännöllistä valmentautumista. Hiottiin vielä laukannostoja ja aloiteltiin ekoja hyppyjä maneesilla vähän heikolla menestyksellä. Saatiin uusi sopivampi satula. Helmikuussa Warwickin ja Williamin demoluennolla Aulangolla, joka avasi paljon omia silmiä ja toi uutta pohdittavaa hevosen koulutuksesta ja oppimisesta.

Maalis-Huhtikuu

Panda väläytteli upeita liikkeitä valmennuksissa ja sai myös hyppyintoa. Myös ponin energia alkoi suuntautua enemmän pöllöilyyn. Vein Pandan intensiivisempään treeniin läheiselle maneesitallille kolmeksi viikoksi. Kävin sen itse ratsastamassa, mutta poni tottui vieraisiin hevosiin ja maneesin hälyyn. Siellä poni väläytteli taas hyviäkin pätkiä, mm. laukanvaihtoja ja komeita liikkeitä. Panda oli myös välillä ajoittain raju riehuessaan, etenkin jos jäätiin yksin maneesiin. Keuli ja pukitteli ja pelkäsin jo satuttavani itseni sen riehumisissa.

Ekat kisat startattiin maneesijakson jälkeen Wääksyssä HeC radalla. Rata oli hyvin, hyvin lennokas ja vauhdikas. Pysyttiin kuitenkin aitojen sisällä, kuski pysyi kyydissä ja saatiin nipinnapin hyväksytty tulos. Ainakin liikettä löytyi! Paikattiin tilannetta pian Mänttässä HeC:ssä sijoittumalla jaetulle 1.sijalle. Tosin rataan en ollut kovin tyytyväinen, mutta parempi kuin edellinen,

Huhtikuussa Poppelin ostajat kävivät pariin otteeseen testaamassa ponia. Se oli pääosin lomaillut koko talven, mutta käyttäytyi parin treenikerran jälkeen oikein fiksusti. Poppelista tehtiin kaupat ja se lähti huhtikuun lopussa uuteen kotiin ja Sakke tuli tilalle.



Touko-Kesäkuu

Alkoi Pandan kanssa isojen kisojen kiertäminen vaihtelevalla menestyksellä koulupuolella. Esteillä poni myös osoitti, ettei siedä kuskilta virheitä, mutta saatiin parit kivat radat pikkuluokissa. Sakella aloin hakea enemmän hyppytuntumaa, ponille yritettiin saada lihaa luiden päälle ja lihaksia takaisin. Kesäkuussa ponit siirtyi laitumelle ja Lulu tuli taas taloon.

Heinä-Elokuu

Pandan kanssa kierreltiin este- ja koulukisoja. Alettiin treenissä myös enemmän vaatia ponilta (ja kuskilta). Panda kantakirjattiin ja Maukkakin pyörähti Hippoksen tätien arvioivan silmän alla. Kesän kohokohtana oli NHF, jossa käytiin Pandan kanssa pari luokkaa ihan kivoilla arvosteluilla. Muuten käytiin Saken ja Pandan kanssa parit pikkukisat.



Syys-Lokakuu

Laatuponikisa! Lisäksi alettiin käydä maastoesteillä ahkerasti Pihlajavuoressa. Lulu oireili jalkoja. Saken kanssa pyörähdettiin aluemestaruuksissa. Piha sai uutta ilmettä ja itsekin otin pitkästä aikaa lomaa poneista. Ponien hampaat tsekattiin ja muutenkin pientä syyshuoltoa.

Marras-Joulukuu

Maukka aloitellut tutustumaan ajovermeisiin. Lulu alkoi palata hommiin. Poppelikin tuli taas kuvioihin. Samoin muita mielenkiintoisia yhteistyökuvioita alkoi ilmaantua. Pandan kanssa startattiin eka HeA ihan lupaavalla tuloksella. Löydettiin uusi valmentaja ja muutenkin satsattiin pariin arvokkaaseen, mutta erittäin laadukkaaseen valmennukseen.


Kaikenkaikkiaan ollut hieno vuosi hevosrintamalla. Sain mahdottomasti uusia ystäviä, olen tavannut paljon hienoja hevosihmisä, valmentajia ja hevosia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti