tiistai 8. joulukuuta 2015

Voihan Lulu!

Lulu on pikku hiljaa alkanut töihin. Olen juoksutellut sitä liinassa, kentällä ollaan otettu vähän askellajit läpi ja ollaan tehty pieniä maastokävelyitä. Nyt se oli taas viikon verran tauolla ja otin sen hyvillä mielin eilen hommiin.

Päästiin kentälle. Poni oli ihan rauhallinen, joten nousin selkään. Tai yritin nousta. Pääsin osittain selkään, kun poni lähti rodeoloikissa vaudilla eteenpäin. Sinnittelin hetken kyydissä, mutta ei auttanut vaan pyllähdyshän sieltä tuli. Naruista sinnikkäästi kiinni, mutta poni riuhtaisee ne poikki. Sitten pukkilaukkaa, tai pikemminkin ihme köyrimistä, kenttää ympäri. Kiva. Hetken päästä poni pysähtyy puhisemaan ja antaa kiinni.

Haen liinan ja juoksuttelen hetken. Poni on ihan ok ja kuulolla. Soitan isännän sisältä avuksi, kun epäilyksenä on että sieltä voi tulla uusi mokoma. Pitäisi päästä edes selkään asti korjaamaan tilannetta. Isäntä siis passitetaan narun päähän ja nousen ponin selkään. Kaikki on ok sen pienen hetken. Kävellään vähän matkaa ja poni singahtaa eteenpäin. Ei pukittele, mutta pakenisi paikalta jos olisi mahdollista. Keulii ja ryntäilee. Mies roikkuu narun päässä. Tilanne rauhoitellaan. Sama toistuu pariin otteeseen. Lopulta poni kävelee ihan hyvin ja vastaa pidätteisiin ja pohkeeseen. Tulen alas.

Mies siirtyy sisälle, kun muksuista osa vielä hereillä. Vähän jää kaihertamaan ponin tilanne. Mikä meni nyt vikaan? Mitä se säikkyi? Onko se jostain kipeä? En malttanut mieltäni vaan ponin ollessa aivan rauhallinen menin pari kertaa selkään ja tulin alas. Käveltiin myös kentällä hetki ja tehtiin parit pysähdykset. Hyvä. Se riitti. Tällä kertaa.

Tänään otettiin uusiksi. Juoksutin ponin heti alkuun liinassa, jonka jälkeen isäntä tuli liinan päähän ja minä menin selkään. Pääsin taas selkään, sain jalustimet jalkaan ja kun lähdettiin liikkeelle niin poni singahti matkaan kuin heikkopäinen korvat taaksepäin. Kiva.  Taas yhtä keulimista ja riekkumista, kamalaa ryntäilyä. Hetkeksi hidasti, käveltiin pätkä ja taas varoittamatta lähti. Mies sai tosissaan roikkua liinan päässä ja pariin otteeseen olin jo varma, että kumoon tässä mennään, kun tamma nousee niin ylös.

Syy oli selkeästi joku säikähtäminen. Alkuun mietittiin ympäristöä, mutta itse paikansin sen selkään. Hevonen käänsi korvat minua kohti ja singahtaa samantien eteen ja ylös. Mietin jo taas pikakelaten kaikki kiputilat, satulan sopivuudet sun muut aina kengityksiin ja kuolaimiin asti. Isäntä sitten hoksasi, että kahiseekos mun takki liikaa? Pöh, sama takki mulla jatkuvasti tallihommissakin eikä kukaan poni siitä välitä. En ole ite ajatellut sen kahisevan, mutta tarkemmin ajatellen... Tuleehan siitä heikko kahina.

Tulen alas selästä ja riisun takin. Vaihdetaan samalla suuntaa ja uudestaan selkään. Poni ottaa taas lähdöt, mutta selkeästi joka kerta maltillisemmin. Koko ajan korvat tiukasti takana. Lopulta se rentoutuu ja ravataankin liinassa ihan maltillisesti. Oliko syy takissa? En tiedä. Vai alkoiko poni jo väsyä tai "nöyrtyä" tilanteeseen, kun riekkuminen ei tuottanut tulosta? Katsotaan tilannetta huomenna taas uudestaan, että missä mennään. Mistäs sitä tietää mitä noitten korvien välissä liikkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti