sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Se peiliinkatsomisen paikka - taas!

Ai että mä tykkään noista nuorista poneista! Ne antaa palautteen heti, niin hyvässä kuin pahassa. Välillä jopa salamannopeasti. Välillä sitä kyllä toivoisi vähän "tasapainoisempia" ja rutinoituneempia hevosia, jotka ei niin pienestä hätkähdä. Mutta, kun joku menee pieleen on katse käännettävä nöyrästi sinne omaan napaan ja haettava syytä ensimmäisenä siitä omasta toiminnasta.

Lulun kanssa on ollut nyt peiliin katsomisen paikka. Mikä mättää? Mullahan on ollut alusta lähtien siihen vähän "kylmät välit", kun se ei tule jäädäkseen. Ei sitten halua liikaa kiintyäkään. Se on myös aika herkkis. Esimerkiksi karsinan oven yli roikkuessa (meillä avomallin karsinat) huitaisin sitä joskus kädellä, kun siinä hapuili vaatteita jotain touhutessani. Huitaisin siis vain ilmaa, että poni tajuaisi olevansa nyt liian iholla, mutta poni pomppasi siitä karsinan takaseinälle puhisemaan ja mulkoilemaan minua epäluuloisena. Välillä sen reaktiot ovat siis aika yllättäviä tai näin ihmisen silmistä vähän yliregoituja. Sen kanssa olen myös ollut enemmän asenteella "nyt mennään ja tehdään" ilman sen kummempaa fiilistä. Pandan kanssa on ihan erilailla tunne mukana, sellainen keskinäinen luottamus, kun kumpikin koittaa "lukea toisen ajatuksia". Lulun kanssa olen ollut aika kylmä sen suhteen. Kunhan nyt vaan saadaan suunnitellut hommat pakettiin ja that´s it.





Niin, ne welshit. Se oma asenne, se oma mielentila vaikuttaa kuitenkin meidän ihmisten käytökseen. Luottavaisella, iloisella, mutta rauhallisella mielellä, niin kas kummaa, ponikin on sellainen. Joo, nyt menee henkimaailman jutuiksi, mutta kyllä ne kehveleet sen vaan aistii vaikka kuinka yrittäisi ulospäin näyttää jotain muuta. Etenkin tämä nuoriso. Kai ne vanhemmat sitten jo rutinoituu enemmän eikä hötkyä kaikesta.

Lulun kanssa on myös selvästi hivenen hukassa (sen takia?) keskinäinen luottamus. Joo, kiitän jos homma toimii, mutta puuttuu siitä se tunne. Asennemuutosta siis kehiin. Ja oman kropan kanssa on nyt oltava äärettömän tarkkana, että myötää juuri oikein eikä tee satulassa mitään ylimääräistä. Palaute tulee kyllä samantien... Mutta Lulun kanssa on nyt lähdetty puhtaalta pöydältä ja hyvin pyyhkii. Kovin se jännittyy edelleen selkäännoususta tai mistään painosta selässä. Itseasiassa kaikki, mitä selkään laitetaan aiheuttaa tammassa pientä jännittyneisyyttä. Ollaan saatu ratsain kuitenkin taas ihan hyviä pätkiä. Hitaasti, mutta varmasti ettei tulisi isoa takapakkia.

Sitä aina ajatellaan, että vanhat hevoset opettavat. Olen tullut siihen tulokseen, että nuoret opettavat vielä enemmän. Ja myös siitä käsittelystä. Kuinka tarkkaa se oma kehonkieli voikaan olla lastauksessa, juoksutuksessa jne. Mietin tässä, että olen saanut omaan työkalupakkiin valmentajien kautta todella monipuolisesti tietotaitoa miten erilailla nuorten kanssa voi asiat tehdä. Ja sitä todella tarvitaan, kun jokainen näistä on niin eri sorttinen. Pitää vain osata itse soveltaa ja tuntea, mikä tapa sopii milloinkin. Pandankin kanssa kun on niitä rauhallisempia kunnon työskentelypäivä ja sitten vähän säpäkämpiä welshipäiviä. Silloin samat asiat tehdään hyvinkin erilailla.
Ei liikkuvan kuvan tallentaminen kännykällä ihan onnistu...

Luulen, että Pandankin rajut pukit ovat ihan minun syytä. Jännittynyt ja erittäin säpäkkä poni, jolla on menohaluja. Joudun tekemään pidätteitä ja välillä vähän kovemmin. Siitähän tuo on ne palautteet antanut, liian kovasta pidätteestä ohjalla salamannopea palaute kuskille, että nyt mulle riitti. Höyryistä huolimatta annettava vain pehmeä tuntuma ja koitettava ratsastaa vain istunnalla. Jostain ihmeen syystä ilman satulaa se toimiikin paremmin. Mutta eipä se poni ole tainnut tajuta, että kuski niistä pukeista voisi tippua. Tuossa eräs ilta menin ilman satulaa ja tumpsahdin ihan pienestä pukista alas, kun en ollut ihan hereillä. Poni-parka säikähti sitä aikalailla. Jäi jalat harallaan tuijottamaan, kun minä istun hangessa. Poni pääsi irtikin, mutta eihän se mihinkään uskaltanut liikkua. Ei ole muuten sen jälkeen peppu tammalla noussut.

Maukka onkin varmaan aika helppo opettaa. Sillä on niin suuri luotto omiin ihmisiin. On oikein sellainen mammanpoika. Hötkyileehän se varsamaiseen tapaan milloin mistkäkin, mutta perusluonteeltaan on aika nöyrän oloinen ja palvelualtis. Jahka taas pakkasjakso hellittäisi, niin saisi ottaa Maukkaakin pikku hiljaa hommiin. Isäntä tuskin kovin halukkaasti itseään jäädyttää ponihommissa...


1 kommentti:

  1. Mä ompelin toppahousuihin jalkalenksut (vedetään kengän alle), niin ei pääse lahkeet tuolla lailla nousemaan ;) Suosittelen!

    VastaaPoista