perjantai 18. maaliskuuta 2016

Miksi kypärässä on hyvä olla lippa?

Suojaahan se auringonpaisteelta ja piiskaavalta sateelta. Ilman lippaa olisi kuskilla nyt myös murtunut nenä. Uusi kypärä on hankintalistalla ja siinä saakin olla kunnollinen, kova lippa. Nykyinen antaa liikaa periksi, kun saa hevoselta iskun vasten kasvoja.

Mutta mun poni on vaan niin ihana! Monena päivänä tuuppaillut muiden hevosia ja Panda saanut katsella aidan takaa. Viime viikonloppuna sekin pääsi taas useamman vapaan jälkeen hommiin. Poni oli todella motivoitunut. Hain sen suoraan tarhasta ja se nappasi kuolaimet innolla suuhun ja ravasi selkäännousujakkaran viereen. Ilme oli jo sellainen, että kaupas nyt akka kyytiin.




Poni oli aivan huikea. Teki kaiken juuri eikä melkein ja yritti todella kovasti. Panda teki huikeat väisiöt, ei se ole tuollaisia vielä koskaan tarjonnut. Okei, vasemmalle vähän heikommin, mutta oikealle, joka on ollut nyt se hankalampi, aivan mahtavat isot väistöaskeleet.

Ja laukanvaihto sujui tuosta vaan! Aivan puhdas vaihto. Puomillahan tamma vaihtaa kyllä, mutta varsinaisissa kouluvaihdoissa on vielä tekemistä. Kiipeily on varmasti auttanut, kun poni jaksaa nyt kantaa itseään enemmän ja sen kanssa voi vähän työskennellä ilman, että mehut on heti loppu. Myös käynnin kautta vaihdot onnistuivat. Ihan mieletön fiilis, ja näitä tulee aina vapaiden jälkeen.

Sunnutaina olin hypellyt Sakella hurjan pelottavaa tynnyriestettä. Korkeus varmaan huimat 70cm. Sakkehan oli into piukeana, kun pitkästä aikaa oli hyppyjä. Sininen tynnyri esteen alla teki siitä heti paljon isomman ja massiivisemman näköisen, joten ponikin innostui. Yllätyin itsekin, että vaikka hyppytaukoja kertynyt (siis kuskillekin) saatiin hyviä hyppyjä, kuski ei töpeksinyt, vaan pysyi kaikissa hypyissä hyvin mukana ja sai jopa korjattua itsetietoista ponia paremmille ponnistuspaikoille. Ja Sakkehan puhkui intoa.


Saken kanssa hypyistä varmuutta saaneena ajattelin Pandallakin kokeilla, kun siinä nyt estekin valmiina. Mietin kyllä, että jos se hyppy tyritään, niin ollaan sitten taas puomilinjalla pari päivää. Lisäsi vähän paineita ja ajattelin, että pitäisikö mennä vain jotain kavalettitasoa kuitenkin. Kevyt alkuverryttely ja ei muuta kuin turpa kohti estettä. Pari pientä pukkia, mutta ei mitään epäröintiä ja hienosti hypättiin. Jes! Mutta siitähän se riemu repesi. Tamma innostui asiasta taas niin paljon, että päädyssä, josta esteelle olisi tullut kääntyä, poni jo sinkoili kaikkiin ilmansuntiin suunnattomassa hepulissa. Lähestymistä turha edes yrittää, kun ponin kintut sinkoilivat joka kierroksella milloin mihinkin.

En tiedä minkä makeen kuvion se edes teki, kun sai mut alas. Tipahdin suoraan jaloilleni hevosen turvan eteen! Siinä me tuijotellaan toisiamme silmiin, mulla edelleen ohjat kädessä, enkä vieläkään tiedä, mikä muuvi minut siihen lennätti silmänräpäyksessä. Esikoinen kuvaili sitä loikkaa balettipiruetiksi. Joku voimakas kiertoliike se olikin. Tuumailin, että nyt vähän himmataan ja tamman kanssa tehtiin avoja ja paljon siirtymisiä. Oli se kyllä koko ajan kuulolla, kun oltiin kaukana estelinjasta.

Otin vielä paljon laukkasiirtymisiä, niin kauan, että hepulit loppuivat. Sen jälkeen saatiinkin pari huikeata hyppyä. Ei järin hallitusti, mutta se imu mikä ponilla oli esteelle, oli hienoa. Panda lähti kuin tykin suusta, kun käänsi estettä kohti. Ja malttoi pitää sen ison takapuolensa maanpinnalla hyppyyn asti. Tästä on hyvä jatkaa. Mielummin näin päin, että sitä imua ja rohkeutta on. Ehkä sen kanssa uskaltaisi sittenkin niitä estekvaaleja lähteä hakemaan...

Viime viikon peruuntuneet valmennukset harmittivat, mutta eilen lähdettiin sitten esteille tästä omasta hyppelöstä innostuneena. Poni oli maneesilla jo kuuma. Semmoinen pörheä poni. Ekat hypyt sujuivat hyvin, superinnolla. Jotain pikku pukkeja sateli sinne ja tänne, mutta ei mitään suurempia pöllöilyjä. Pääasia että intoa oli. Poni oli koko ajan ottamassa linjaa sinivalkoiselle pystylle, joka ei ensimmäiseen tehtävään kuulunut.

Pienen tauon jälkeen valmentaja sanoo "sitten tullaan tuo sinivalkoinen pysty ja..." Mun poni vastaa "VING!" ja aloittaa hyppypomppuloikat into piukeana ja on heti valmis. Naurettiin koko porukka. Poni hyppäsikin sen ihan superinnolla. Esteen jälkeen, kun ei jatkettukaan toiselle esteelle poni vetikin paikalleen pukkisarjan, jonkun kiertoliikkeen ja nousi suoraan pystyyn iskien samalla päällä mua kasvoihin. Kypärän lippa suojasi onneksi nenää suuremmalta iskulta. Hetken pelkäsin, että nurin mennään. Ei mitään, treeni jatkui ja loppuvamennuksesta poni oli innokas, mutta sen verran väsynyt ettei pöllöilyjä tullut. Seurauksena on ollut parin päivän jäätävä päänsärky ja hivenen kipeä nenärusto. Ulospäin mitään näkyvää ei (onneksi) ole.

Poni ei ole yhtään kipeän tai ilkeän oloinen. Enneminkin innokkaan ja iloisen räiskyvä. Se riehuu tarhassakin omia kuvioitaan ja ratsastaessa välillä kiihtyy nollasta sataan ja välillä on vallan viilipytty. Yritäppä tuon ajatusmaailmaan päästä käsiksi, kun toisena hetkenä pompitaan, loikitaan ja vingutaan ja toisena on melkein eteenpäin tuupattavan tahmea...

Ja hei, me ollaan Tampereen Hevoset messuilla rotuesittelyssä. Tai no, tämä energiatason nousu ja erinäiset balettiliikkeet pistävät vähän epäilyttämään, että kannattaakohan sittenkään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti