maanantai 14. maaliskuuta 2016

Tammat vs. ruunat

Tässä oman pienen elämänaikana on tullut jonkin sortin otanta tammoista että ruunista (ja oreista, mutta menevät samaan kastiin ruunien kanssa). Nyt se on omalla pihalla jotenkin ylikorostunut, siis niiden eroavaisuus. Toki poikkeuksi ruunistakin löytyy, omallekin kohdalle sattunut pari kovinkin säpäkkää ja herkkistä, mutta enemmän niitä tuntuu noissa tammoissa olevan...

Ruunat suhtautuvat asioihin varsin tyynesti ja rauhallisesti. Pelottavatkin asiat selätetään nopeasti eikä sitä sen jälkeen jäädä pohtimaan. Esimerkkinä vaikka pihassa möllöttävä vanha arkkupakastin. (Joka odottaa loppusiirtoa talliin, mutta vaatisi pientä isännän auttavaa apukättä...) Nuoret ruunat ovat sitä vähän jännittäneet. Semmoinen valkoinen hökötys keskellä pihaa. Vähän pitää jännittyä ja puhista. Otetaan ehkä yksi väistävä askel, kun se ohitetaan. Ja sen jälkeen voidaan rentoutua. Tilanne on sillä selvä eikä siitä tehdä numeroa.

Tammojen kanssa kun sitä lähestyy, niin ne jännittyy jo kaukaa. Ei sillä, että ohi ollaan menty monesti. Mutta jos se kuitenkin syö. Stepataan ja puhistaan ja vähän pyrähdellään jos ei nyt ihan lähelle tarvitsisi mennä. Ja kun se pakastin on lopulta kaikella kunnialla, kaukaa kiirehtien ohitettu, pitää vielä pälyillä taakse, jännittyä ja kiirehtiä jos se vaikka tuleekin perässä. Tai ehkä ottaa vielä varuiksi joku hyppypomppuloikka, kun se pakastin saattoi liikahtaa meitä kohti.

Niin, että ruunat osaa olla fiksuja tapauksia. Ovat jotenkin paljon "suoraviivaisempia" ja kaikellatapaa helpompia. Suhtautuvat nuoresta iästään huolimatta asioihin todella fiksusti. Tammoilla on selkeästi enemmän vaihtelua mielialassa, mutta niinhän naisillakin. Ehkä se hormoonitoiminta selittänee tämänkin...


---------------------------------------------------------------------

Mutta Maukka on palannut laumatarhaukseen. Kipulääke jätetty pois ja jalka näyttäisi olevan kunnossa. Kinttua tulee kuitenkin seurattua ja kopeloitua edelleen ponin kyllästymiseen asti. Oi, sitä jälleennäkemisen riemua Saken kanssa! Sakke se tuntui enemmän kärsivän, kun ei ollut kunnon painikaveria. Möllötteli vain tylsistyneen näköisenä tarhassa ja selkeästi jäykistyi enemmän. Nyt on oma personaltraineri taas töissä!

Lisää kuvateksti
Roton kanssa otettu ekoja hyppyjä. Poni ei ollut kovin innostuneen oloinen asiasta, mutta teki kiltiti työtä käskettyä. Pariin otteeseen koittii, että josko voisi mennä ohi oikealta tai edes vasemmalta. Ihan matalaa pikkuristikkoa otettiin. Yhtä innokkaita Panda ja Poppelikin ovat ekoissa hypyissä olleet, mutta kummasti ne ovat sitten muutamien toistojen jälkeen hommasta innostuneet. Siitä tarvitsee vain tehdä ihan superkivaa!

Rottoa on nyt jumppailtu ja pikku hiljaa, pikku hiljaa alkaa se taipuminen vasemmallekin onnistua. Alkuun tuntui kovin vaikealta, mutta nyt käynnissä alkaa jo taipua ja asettua, ravissa vielä hakemista. Vasenta laukkaa päästään työstämään vasta sitten, kun poni rehellisesti kykenee taipumaan vasemmalle eikä karkaa oikea lapa edellä karkuun tai kaadu vasenta pohjetta vasten sisälle. Hyppyjä otetaan kuitenkin, kun tekemisen pitää olla ponille hauskaa ja monipuolista. Maastoilua on myös otettu mukaan kuvioihin ja hurmaava poni lompsottelee iloisesti korvat tötteröllä kotoa poispäin.



Simo ja Rotto
Simon kanssa ollut myös vähän jumppaamisen tarvetta. Pellolla se tuppaa myös välillä karkaamaan lapa edellä ulos. Mutta varsin yleistä nuorilla hevosilla, kun voimaa vielä puuttuu. Helpompi paeta vähän paikalta kuin tehdä oikeasti töitä. Lumet sulavat jo uhkaavaa vauhtia, mutta koitetaan saada kelien mukaan vielä hyödynnettyä mäkinen pelto ja käydä tekemässä rauhallisia kiipeilypätkiä. Simon kanssa mulla oli alkuun vähän asenneongelma, siis omalta kohdaltani. Hevonen niin happamannäköisesti tulee tarhassa luokse vaikka mitään ilkeitä elkeitä olekaan. Kentällä ekalla kerralla se myös osoitti, että tämä touhu on sitten suunnattoman tylsää. Ollaan siis suosilla peltoiltu ja maastoiltu, mutta havahduin, että hevonenhan on oikeastaan tosi kiva ja herkkä. Vielä vähän kömpelö ja etupainoinen, mutta yrittää parhaansa. Paras onkin jumppailla sen kanssa maastossa, kun energiaa on silloin omasta takaa. Tehtiin eilen metsäteillä mm. hieman väistöjä ja taivutteluja. Simosta tulee myös mieleen edesmennyt sh-tamma Evastiina, jonka kanssa aikanaan paljonkin ratsastelin. Myös ulkonäöllisesti! Aivan samanlaisten lerppukorvien takaa sai sen selässä maastoja katsella.

Sunnuntain tötterökorvia, Lulusta jäi ottamatta kuva, kun sen selässä ei vielä kuvailla...

4-vuotias iso pv-ruuna myös vähän yllätti. Siihen nähden kuinka vähän sillä on mitään tehty se oli toisella ratsastuskerralla jo oikein mukiinmenevä. Juoksuttaessakin oli oikein kevyt ja rento, ratsastaessa pätkittäin liikkui oikein kivassa tasapainossa ja jopa taipui. On se minullekin ison kokoinen ja vähän tuntuu olevan itsekin hukassa, kun sitä mittaa on eteen, taakse ja alas aika paljon, etenkin näiden ponien jälkeen. Sitä nyt työstellään laidunkauteen asti. Laukkaa otetaan ekaa kertaa ratsastajan kanssa selästä heti, kun kentän pohja on tuollaiselle isolle ja isoliikkeiselle hevoselle riittävän pitävä. Viime ratsastuskerroilla onsattunut sohjokelit, jolloin kenttä on ollut kumirouheesta huolimatta liian liukas ensimmäisten (ehkä vähän holtittomien) laukkojen ottamiseen.

The Tamma taas on ottanut taas askeleita eteenpäin. Omistajansa on päässyt jo kävelemään sillä irti ja ravailemaan pätkiä. Ihanaa. Pelkäsin jo, että mennäänkö tässä ihan metsään sen kanssa, mutta eiköhän sitä olla ihan oikealla tiellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti