perjantai 22. huhtikuuta 2016

Verta ja suolenpätkiä

No ei nyt ihan, mutta raflaava iltalehtimäinen otsikko. Viime postauksesta onkin kulunut aikaa. Ei vain enää ehdi. Sen verran ollut touhua ja tohinaa hevosten saralla. Iltaisin on niin tattis, että melkein katuu sänkyyn ja uni maittaa. Asiaa ei yhtään auta jo kolmatta viikkoa sahaava flunssa, joka ei ota parantuakseen, mutta eipä se myöskään pahene. Sama vika lapsissa, vuorotellen jollain flunssaa ja öisin heräilee milloin kenenkin yskään ja röhään. Päivät täyttyy pihassa olevan lauman hoidolla ja ratsastuksilla, eläinlääkäreillä, hierojalla, kengittäjillä, heinänhakureissuilla, valmennuksilla, lähialueen ratsutettavilla ja tietysti lapset ja huushollikin vaatii osansa. Niin ja sitä miestä unohtamatta.

Simo polkaisi tuossa jokunen viikko takaperin hokilla vuohiseen. Niin, juuri kun olin ajatellut ruuvailla hokit pois turvallisuussyistä. Onhan niitä hokinpolkemia tullut nähtyä, mutta tämä vaati lopulta kolme tikkiä vaikka sinnikkäästi yritin sitä eläinlääkärin puhelinohjeistuksella tyrehdyttää. Onneksi ei sen isompaa haaveria. Piha kyllä näytti hetken aikaa teurastamolta, kun veri levisi lumelle.
Hyytynyttä verta, ei vain ottanut tyrehtyäkseen.

Vuotava haava

Vähän epätarkka kuva, mutta tässä vielä tikit kiinni.


Rotto poni on palannut kotiin. Mainio veijari, johon kyllä tykästyin. Vasen laukkakin alkoi nousta kivasti vaikka selkeästi toinen puoli on edelleen vahvempi. Todella fiksu ja hurmaava neljävuotias! Tilalle tuli pieni Sulo kuukaudeksi hakemaan rutiinia hommiin ja ehkä kitkemään pienet protestoinnit pois.

Panda on joutunut kasvamaan aikuiseksi. Nyt se on joutunut ihan oikeasti töihin ja treeniin. Onhan se jo 6-vuotias, jonka yritän päähäni iskostaa ja vaatia ponilta sen mukaisesti. Paljon kokoamisharjoituksia, pyöreyttä, väistöjä, avoja, laukanvaihtojen opettelua. Ja ah, sitä kouluratsastuksen pilkunviilausta, jota mun pää ei ehkä kestä. Olen kyllä löysännyt välillä nutturaa ja ollaan humpusteltu maastossa tai kentällä ilman varusteita tai muuta kevyttä ja rentoa liikutusta. Mutta vaatimusten kasvaessa poni on silti pysynyt positiivisena ja innokkaana. Kunto on selkeästi kohentunut ja poni jaksaa työskennellä hienosti, kun muistaa riittävät huilipätkät välissä. Hieroja muuten kehui Pandan lihaksistoa. Näkee kuulemma, että on tehty töitä oikein. Lihasta on siellä missä pitääkin, mm. vatsassa. Ei siis mennä ihan metsään ponin kanssa vaikka paljon keskenämme puksutellaankin.

Sakella alkaa pientä hammasvaivaa taas olla havaittavissa vaikka eläinlääkäri viimeksi syksyllä sanoi että vuosittain tarkastus riittäisi. Ainakin se yksi hammasväli on ilmeisesti taas rassattava, kun on ratsastaessa niin jähmeä suusta ja tekee heinäpallon tynkää. Ensi viikolla siis purukalustojen tarkistusta ja rokotuksia.

Joo, painun iltatalliin, suihkuun ja unille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti