sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kohti ääretöntä - ja sen yli


Estekuvat Mirella Ruotsalainen. Ja kamala noita mun kääntyviä jalkojani!

Pikaista päivitystä sen verran, että nuori pv ja Simo ovat matkanneet koteihinsa. Puoliverisen kanssa yhteistyö jatkuu silti edelleen ja suunnitelmissa on mm. pienet kisat tälle kesää ja katsoa, miten hevonen toimii vieraissa paikoissa ja vierailla esteillä. Ihan lupaavan oloinen pakkaus. Kyllä sillä pitäisi 110cm radoille tulevaisuudessa päästä. Eri asia jatkuuko yhteistyö minun kanssani sinne asti ja millä aikataululla hevosen kanssa kannattaa edetä. Hevosen ehdoilla ja sitä kuunnellen mennään. Vasta 4-vuotias raakile kyseessä eli kiire ei ole. Voimaa ja kuntoahan se roppakaupalla vaatii.

Mutta Pandahan on ihan super. Se on kehittynyt reilussa puolessa vuodessa ihan hurjasti. Ihan joka saralla. Pitäisi kuulemma alkaa kankia katsella ponille. Hui! Ei nyt vielä, eiei. Ihan vauvaponihan se. Ja jos odotettaisiin mahdollista sääntömuutosta, että vaativat saa kisata nivelillä? Tosin siihen voi mennä jokunen vuosi(kymmen)? Onneksi on Sakke-vaari, niin sen kanssa saan makustella kankien kanssa työskentelyä. Viime kerrasta on ihan liian kauan. Sakke on myös saanut ihan huippuhyvän ponikuskin. Pärjää ponin kanssa hienosti. Sen verran rohkea ja rämäpäinen ponityttö, että saanut PikkuHepankin pysymään aisoissa. Ihan huippua, saa mountti sitä kaivattua rutiinia.

Molemmilla vähän huolestunut ilme


Käytiin 22.6. Kangasalla keskiviikkokisoissa. Sakke tietysti kuskasi ponitytön ruseteille molemmissa luokissa. Pandan kanssa lähdettiin vain hakemaan rutiinia. Toiveissa oli puhdas rata edes toisesta luokasta. Hypättiin Pandan kanssa vain 60cm ja 70cm, koska rutiini puuttuu. Paikkaillaan edelleen viime syksyn "traumoja" ja esteitä nostetaan vasta, kun pienemmät sujuu.


Poni oli käsihevosalueella ihan rento. Ei välittänyt musiikista, ihmisistä tai aplodeista. Katseltiin Saken ensimmäinen rata käsihevosalueelta käsin. Verkkasin sen jälkeen Pandaa kevyesti yläkentällä. Oli ihan letkeä poni. Sitten Sakke siirtyi verryttelyalueelle toista rataa varten ja ponin stressitaso pamahti heittämällä korkeaksi. Poni jännittyi ja oli hyvin, hyvin räjähdysaltis. Yritin pitää ponin hommissa ja onneksi pääsimme pian verryttelyalueelle.

Mutta pum! Aplodeja ja poni räjähtää, ohi juoksevia (tai pikemminkin päin?) pikkuponeja ja poni riehaantuu. Ei muuta kuin korvahuppu autosta. (Joo, ajattelin, että makustellaan ilman sitä, mitä meno on. Ei kannata.) Sillä välin, kun apukäsi (ihana, kun niitä oli kerrankin matkassa!) kävi hakemassa korvahuppua, niin mentiin Saken perässä possujonossa verkkaa ympäri. Pää kirjaimellisesti toisen perseessä. Siinä poni vähän rauhoittui. Sitten korvahuppu korville ja uutta yritystä. Johtuiko Sakesta vai hupusta, mutta poni meni "kulpaan" ja oli paremmin kuulolla. Oli se edelleen jännittynyt, mutta hallittavissa. Isompia hepuleita ei enää tullut, kun pikkuponirastukotkin tajusivat meidän riehmuisten jälkeen pysyä kaukana.


Ei, ponini ei ole varsinainen potkija, joten sillä ei ole punaista rusettia. Mielestäni kisoissa jokainen hevonen on potentiaalinen potkija ja kaikkiin jätetään hajurako. Vaikka sitä rusettia ei perseessä olisikaan, ei kenenkään pesreeseen sovi jarruttaa. Kyllä, Panda leiskautti aikamoisia räjähdyspotkupukkeja, kun joku poniratsukko tuli aivan iholle.

Ajattelin, että mitähän radasta mahtaa tulla. Jotkut hepulit se vetäisee kuitenkin. Valmentaja huikkasi, että anna mennä ja pidä poni töissä. Pakkohan se oli. Jos olisin päästänyt sen, jättänyt yksin, olisi se varmaan hepuloinut jostain pikkuasiasta ja lingonnut minut pian tonttiin. Ei muuta kuin poni tiukasti keskittymään töihin. Rata olikin yllättävän sujuva ja hyvä. Poni oli kuulolla, pysyi hyvin paketissa ja hyppäsi kaikki mukisematta. Viimeiselle esteelle tultiin väärässä laukassa. Koitin katkaista, mutta totesin nopeasti, että antaa mennä, kun poni on niin hyvällä imulla menossa ja viimeinen este on juuri katsomon kohdalla. Puhdas rata! Ei ollenkaan selvä asia tuolla ponilla.

Myös seuraava, 70cm rata meni puhtaasti! Vielä uskomattomampaa tuon tamman kanssa. Hieman huomasi ponin ehkä väsähtävän, mutta oli kuulolla. Ekalle esteelle meinasi stopata, mutta se hypättiin sitten paikaltaa. Viimeisenä ollut vesimattokin räiskäistiin yli ja laukat saatiin nyt vaihdettua oikeiksi. Monta hyvää pyöreää ja napakkaa hyppyä, ei juuri epäröintejä eikä räjähdyksiä alun riehumisista huolimatta. Mahtava fiilis vaikka kyse vain pikkuluokista. Ehkä siittä vielä ihan yhteiskuntakelpoinen poni tulee.
Hups! Tämä pompattiin pysähdyksistä.
Ratojen välissä otin ponilta hupun pois. Tuppaa hiostamaankin kuumalla kelillä. Poni oli taas ihan fine. Aplodit, ei mitään reaktiota, sen kuin tarkasteli rauhassa ympäristöään. Luulen, että kun tietty stressitaso ponilla ylittyy ja jännittyy, niin se alkaa reagoida ääniin todella voimakkaasti. Se, mistä tämä jännittyminen sitten tulee on vielä vain ponin korvien välissä. Se voi olla se hetki, kun astutaan kouluaitojen sisäpuolelle tai sen voi laukaista kotona joku erikoinen ääni.

Muuten on uiskenneltu, treenailtu kevyesti koulukuvioita livemusiikin tahdissa(!), tehty pitkiä maastolenkkejä, laidunnettu kelien sallimissa rajoissa (herkkähipiäiset tammat eivät kestä paarmoja!), kärrytelty ja humpusteltu. Jaksaa taas heinäkuussa sitten ottaa muutaman koulustartin.

Ekaa kertaa isojen trillojen edessä, mutta poni mennä lompsotteli.

Yli 100-vuotiaat trillat vaatisivat asianmukaiset renkaat ja muuta fiksausta ja poni paremman valjastuksen mäkivöineen.

Lähti kuskiltakin talviturkki! Ja Panda heittäytyi veteen piehtaroimaan...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti