lauantai 16. heinäkuuta 2016

Welsh Show 9.7.

Kuva Leena Kahisaari



Viime viikonloppu oli yhtä kieli vyön alla juoksua erinäisissä hevos- ja ihmiskinkereissä. Nyt vasta tuntuu, että viikonlopusta toivuttu.

Pari heinäkuorman purkua taas sopivasti welsh viikonloppuna, mutta kyllä kelpaa, kun on taas poneille tallissa pikkupaaleja. Onhan se niiden viskominen hyvää alkuverryttely ennen kehässä juoksemista... No, ei se ponikaan juuri juossut, että kai oltiin molemmat valmiiksi maitohapoilla. Maukan kanssa on kyllä treenattu jokusen kerran kehäesiintymistä kotona ja elukka on ollut aina sitä mieltä, että jos mä vaan kiltisti lompsottelen perässä. Isäntä on monesti saanut olla vähän avittamassa vauhtiin.

Poni oli ensinnäkin saanut komean pihkakuorrutuksen. Otsatukka oli hienosti elvis-lookilla ja luonnon omalla hiuskiinteellä aika tötterönä, mutta sen sai vielä joten kuten kuosiin. Muu karva sai sitten pitää kuorrutteensa, eihän se pesussa lähde.

Hippoksen kehä oli se tärkeämpi. Kakkonen sieltä napsahti. Itse lausunto meni taas vaihteeksi ohi korvien, mutta eiköhän se kohta netissä ole luettavissa. Isännälle lupasin, että jos poni ei ykköstä tuo, niin pallit tippuu. Komea ruuna siis. Olin kuulevinani erinäisiä vasta-argumentteja...
Kuva Leena Kahisaari

Maukka itsessään käyttäytyi muuten ihan fiksusti nuoreksi oriksi, joka ei ole juuri reissannut. Alkuun piti pörhistellä, mutta asettui nopeasti. Oikein kivan oloinen nuori mies siitä on kehittymässä ja brittituomarilta sai ihan kivan arvostelun. Palkittiin kakkosella ja luokan jumbosija, mutta eipä me mitään show ravia siellä esitettykään. Eli todella tyytyväinen sai kakkoseenkin sillä esiintymisellä olla.

2 kommenttia: