maanantai 8. elokuuta 2016

Ahneella on paskainen loppu!

Niinpä. Kisapäivitystä luvassa myöhemmin. Panda oli ollut vähän outo tai epämääräinen tuossa heinäkuulla. Vähän hidas pohkeelle ja raskas kädelle. Katsoin peiliin ja olen koittanut kiinnittää huomiota, että en aiheuta itse asiaa. Laiskistumisen olen taas laittanut laidunnuksen piikkiin. Viime viikonloppuna kisaverkassa se oli hetken ajan epätahtinen. Ihan aavistuksen, sen pienen hetken, mutta hälytyskellot alkoi kilkattaa.

Epäpuhtaus hävisi, ja työnsin asian syrjään. Ehkä matkasta johtuvaa jäykkyyttä ja vertymisen myötä helpotti. Seuraavan päivän kisoissa Pieksämäellä oli sama juttu. Hetken poni edestä epäpuhdas, mutta vertyi nopeasti. Poni oli myös aika todella nihkeä liikkumaan. Illalla hakkasin päätä seinään, että pitäisi peli viheltää heti poikki pienestä aavistuksesta eikä vain paukuttaa menemään. Kuunnella sitä pientä aavistusta eikä "järjellä" painaa päälle ja väittää, ettei kannata joka asiasta ylireagoida. Rohkeasti jättää startti väliin, vaikka Pieksämäellä puksutettiinkin jopa sijoitukselle asti toisessa luokassa, mutta poni ei ollut hyvä. Se ei ollut oma itsensä. Joku oli vialla. Kipeällä ponilla kun ei tehdä töitä ja piste.

Ehkä sitä epäpuhtautta ei havaitse kuin tarkkasilmäinen, mutta sitä oli. Sen pienen hetken, ennen kuin alkoi lämmetä. Suurin epäilys oli lihasjumissa ja ennen kuin ponia paniikissa aloin klinikalle kuskata, niin tuuppasin sen hierojan käsiteltäväksi.

Odotettua jumia löytyi niskasta, lavoista ja kaulasta. Osasyynä varmasti kesäihottuman aiheuttama kutina ja hinkutus. Myös etujaloissa on ollut pientä nestekertymää. Ponin melovat etukaviot lisäävät vain etupään rasitusta sekä hiljan tehdyt "ihan oikeat" hyppyteenit. Poni saikin sitten siirtyä tarkemman jalkahoidon pariin ja kevyemmälle liikutukselle joksikin aikaa. Lähinnä paljon vapaata laidunnusta niin saa liikkua omaan tahtiinsa. Mitään niveltulehdusta ei tähän väliin kaivattaisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti