sunnuntai 14. elokuuta 2016

Höyrykattilan kuskina

Puhelimen kamera on saanut sen verran osumaa, että ei tarkenna kuviin. Nin suttuista kuvasatoa ollut saamatteilla, että kuvia ei ole juuri luvassa. Eipä sillä, että muutenkaan kamalasti kuvailisin. Kuvituskuvina siis saattanee olla vanhoja monesti nähtyjä kuvia.


Olin jutulla erään pitkän linjan welsh-ihmisen kanssa. Kertoi welshien yleensä kesällä olevan rauhallisia ja talven sitten niitä oikeita welshejä. Ai että niinkö? No nyt on sitten syksy tullut. Olen tässä marissut isännällekin, kun poni on ollut niin nihkeä. Suoraan sanottuna laiska ja ponneton. Sama oli muuten viime kesänä. Ehkä se kuuli mun marinani tai sitten ilmat vain on riittävän syksyisiä. Panda on niiin kuuma. Niiiin welsh. Silmät pyörii päässä ja savu nousee korvista...



Se ravaa talliin ja tallista tarhaan. Tallissa se on paahtamassa karsinasta ulos. Ratsastaessa savu nousee korvista, kun se pörheltää menemään. Se ei malttaisi kävellä. Se ei missään nimessä malta seistä. Periaatteessa se tekee töitä hyvällä motivaatiolla ja suunnattomalla energialla, mutta se on jatkuvassa ylivireystilassa. Se tekee huippuhienot laukannostot, liikkuu hienosti koottuna, väistää ja taipuu, mutta se on niin kuuma ja räjähdysaltis pienellekin ylimääräiselle ärsykkeelle. Keskiraviin lähtee pelkällä lantion työnnöllä ja jalkaa saa muutenkin käyttää aika maltillisesti. Loppuverryttelyssä alkaa rentoutua, mutta esteitä nähdessään saa hepulit. Ja tämä tuli ihan hetkessä. Höyryää laitumellakin menemään. Energiat purettua on ihan kivasti rennompi ja letkeä, mutta kuuman oloinen edelleen.

Mulla oli ensin huolenaiheena, että saadaanko Ponibreedersissä liikettä esille, jos se on niin nihkeä. Nyt mulla on huolena onnettomat pysähdykset ja räjähdysaltis poni, joka tulisi saada verryteltyä juuri optimaalisesti. Se on kotikentälläkin sellainen höyrykattila, että mitä se on vieraassa paikassa...


Meinasin jo esteillekin lähteä Ponibreedersiin. Toisaalta, nyt se on niin tykin oloinen, että tekisi vain hyvää. Ehkä ei kuitenkaan lähdetä pelaamaan venäläistä rulettia. Sen pitäisi hypätä PB luokat 90cm ja 100cm. Olisi pitänyt ennättää parit kisat käydä sillä tasolla ensin eikä lähteä soitellen sotaan. Silti vähän kutkuttaisi... Jos se olisi varma hyppääjä, voitaisiin lähteä. On kuitenkin niin epävarma vielä, että ei raaski maksaa kalliita maksuja vain siitä ilosta, että töpätään ekalle esteelle. Ei siis lähdetä soitellen sotaan vaikka vähän olisi houkutellutkin. Lupasin osallistua JOS luokka ei muuten tule järjestetyksi. Onneksi ilmoittautuneita näyttäisi olevan riittävästi. Asiaa ei olisi myöskään auttanut mun maaginen metrikammo, jonka takia jo lainakuskiakin kyselin. Mutta tuollaisen höyrykattilan selkään ei voi ihan ketä vain päästää tai ei ole edes turvallista päästää. Eikä järjellä ajateltuna ole reilua viedä hevosta tehtävien eteen, joista se ei välttämättä selviydy. Etukäteen kun ei yhtään tiedä millainen rata vastassa.

Niihamassa käytiin harkkakisoissa perjantaina tuuppimassa HeB rata. Ihan vain sen takia, että tietäisi höyryääkö se nyt miten vieraissa paikoissa. Taluttelin sitä yli tunnin ensin maasta. Alkuun pörhelsi, vähän keuli ja jännittyi pinkeäksi milloin mistäkin syystä. Pitkä kävelytys auttoi rentoutumaan. Sitten satula selkään ja verryttelemään. Johan oli taas höyrykattila vauhdissa. Varsinaisilta hepuleilta vältyttiin, mutta poni oli niiiin pinkeä. Vaikka välillä tuli käveltyäkin, niin totesin verrytelleeni ponia huomaamattani reilun tunnin ennen radalle menoa. Rata itsessään oli ihan ok ja siisti, mutta poni alkoi jo painua edestä matalaksi, kun kantovoima vain loppuu. Oma mokani taas. Yritäppä löytää se sopiva verryttely...




Mulla on ollut ihmeellinen hevoskuume jo kauan. Kai se on jotenkin kroonista. Resurssit ei kyllä edes riitä, kun ratsastettaviakin on piisannut. Kaverilla olisi makea nuori suokkiori, jota olen himoinnut, mutta koittanut kuunnella järjen ääntä. Lisäksi olen vaihtelevasti haeskellut sellaista vaativan opetusmestaria. Niin, ja millähän rahalla? Ainahan sitä saa haaveilla. Tosin näillä omiin upotetuilla rahoillahan saisi tässä vaiheessa vaikka millaisen pelin.

Tämä welsh-tuttavani näihin marinoihini totesi, että vilkaiseppa tuohon pellolle. Siinä on laatusukuinen welsh cob tamma, joka on kantakirjattu, varsonut ja jälkeläispalkittu, on osoittanut hyppykykyä ja on jo helppo A-tasolla. Ja poni on vasta 6-vuotias. On kuulemma viini, joka vain paranee vanhetessaan. Sellaisia helmiä ei vain ole kuulemma myynnissä. Ja jos joskus harvoin on, niin isolla rahalla. Hah. (Tuotahan ei sitten kannata kertoa isännälle tai ponilla on samantein hintalappu persiissä.) Menin kyllä vähän sanattomaksi. Siis onhan Panda oikea helmi ja juuri niin itselle tehty ja sopiva kaikkine oikkuineen ja riehumisineen. Ei sitä voi ajatella myyvänsä, ei sillä ole hintalappua. Se on sellainen persoona ja sen selässä on niin kotona. Mutta ei sitä ole ajatellut arvokkaaksi kuin omalla tunnetasolla.

Mutta ei se päämäärä, vaan matka. Olen todennut, että haastavat nuoret on se mun juttu. Ei mulla riittäisi pidemmän päälle motivaatio jonkun tasaisen ja kiltin puurtajan kanssa vaikka se olisi kuinka hyvä. Sen takia mä kai nautinkin tamman höyryämisestä ja pöllöilystä. Ja pitäähän kunnon kisahevosessa olla riittävästi luonnetta ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti