maanantai 8. elokuuta 2016

Salo 23.7.

Sain ostettua Pandalle oikeuden ponibreedersiin eli ponien kasvattajakilpailuun. Kilpailun osallistumismaksuhan tulisi maksaa maitovarsasta lähtien vuosittain ja kuusivuotiaina potti on jaossa. Varsaa ostaessani silloin vuonna 2010 kasvattaja kyllä asiasta mainitsi. Mutta ajattelin, että ei me sille tasolle ennätetä ja jos varsankin teettää ennen sitä niin ollaan kaukana sellaisista tavoitteista... Sääntömuutos tänä vuonna mahdollisti osallistumisoikeuden myynnin ja oston, mikä toivottavasti myös elvyttää kilpailua. Kilpailun tasovaatimuksiakin 6-vuotiailla nostettiin ja aiempien Helppo B ohjelmien sijaan olisi esitettävänä FEIn 5-vuotiaiden ohjelmat Helppo A tasolla.

Kaikki kuvat Henskun valokuvaus
Saloon lähdettiin vähän testaamaan, että mahdetaanko olla miten hyvin vaaditulla tasolla. Tietääpähän sitten, että missä ehtisi kuukauden aikana parannella. Ratana oli siis FEIn esiohjelma 5-vuotiaille ja luokka oli avoin 5-6 -vuotiaille hevosille.

Ensimmäistä kertaa startattiin myös nurmikentällä ja hivenen arvelutti räjähdysalttiin ponin kanssa sellainen aitaamaton alue. Poni ei kuitenkaan hepuloinut muutamia jännittymisiä lukuunottamatta. Tavoitteena oli saada kyseisestä luokasta kelpo tulos eli verryttelyn koitin saada aika optimaaliseksi.


Olin luokan viimeinen lähtijä, mikä sopi meille hyvin. Vähän poni tuntui varovan nurmipohjaa hokeista huolimatta. Verryttelyssä se oli mielestäni aluksi (parin askeleen ajan) hieman epäpuhdas, mutta pistin sen silloin paikoittain epätasaisen ja kaltevan nurmipohjan piikkiin. Radalla ravilisäykset eivät olleet hyviä, tahti pääsi kiihtymään venymisen sijaan. Keskilaukka jäi myös vaisuksi, kun en itse uskaltanut ratsastaa rohkeammin. Siihen nähden vallan kelpo prosentit, 66,4%. Huonoimmat pisteet tulivat laukasta, joka on ponin vahvuus. Eli siinä kostautui kyllä oma varovainen ratsastus.





Toisena ohjelmana tuuppailtiin vielä Kenttäkilp ailuohjelma no 6, mutta poni oli jo parhaansa antanut eikä esittänyt parastaan. Keskiravit lähtivät kyllä paremmin, mutta väsy painoi selkeästä ponin jaloissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti