torstai 20. lokakuuta 2016

Kun ei ole kultalusikka suussa syntynyt...

... pikku prinsessa, on kaikki tehtävä ja rahoitettava itse. Ei ole mitään eteen kannettu, eikä ole pappa betalar tässä suvussa. Itseasiassa meillä päinvastoin, minä makselen lasten hoidosta sille isukille... Silloin se tarkoittaa ettei ole rahaa mihinkään superhyvään hevoseen. Ainakaan valmiiseen pakettiin. Eikä massi riitä jatkuvaan valmennukseen tai kisojen kiertelyyn. Ollapa sukutila ja kunnon perintötilukset. Voisi myydä vähän metsää ja ostaa kalliin hevosen. Tai vaikka toisenkin, jos ensimmäinen ei sitten osaamattoman käsissä pian kulkisikaan. Jos elämä olisi mennyt toisin, olisi voinut äitini alkaa pitää aikanaan kotitilaansa, mutta ehkä minä en nyt kirjoittelisi tässä tällä kokemuksella, innolla ja etenkin nöyryydellä. Eikä taitoa varmaan olisi tullut kartutettua niin moninaisten hevosten kanssa. Että summa summarum vaikka vähän katkerana sitä välillä niistä lapsuuden mummolan maisemista haaveileekin (tähän semmonen silmänvinkkaushymiö vai emojiko se nykyään on?). Jos kaikki olisi eteen valmiina kannettu olisi ehkä asenne hommaan aivan toinen?


Sitten ne hyvät hevoset on rakennettava alusta asti itse, mutta eipä ne laadukkaat aihiotkaan ilmaisia ole. Edullisempia ehkä. Eikä niiden aihioiden kanssa passaa tehdä isompia virheitä. Matka on pitkä, mutta sitäkin antoisampi. Ja minä kun tykkään tätä nuorisoa vellata, niin pitäähän niitä saada lisää kun sopiva kohdalle sattuu.

Mulla on ollut jo pitkään "tutka päällä" sopivan hevosen etsinnässä. Varmaan jo vuosia tasaisin väliajoin seuraillut markkinoita. Yhden nuoren suokkioriin meinasin tuossa ostaakin, mutta isäntä löi jarrun voimakkaasti päälle, miksiköhän? Haaveissa on ollut osaava, laadukas konkari, kunnon opetusmestari, ihan oikea hevonen kisaradoille, mutta fakta on se että ei rahat riitä. Ei vain tavallisella tallaajalla ole sellaisia summia laitettavaksi hevoseen. Eikä se laadukas hevonen silti tarkoita kisamenestystä. Sellaisen saa helposti pilattua osaamattomissa käsissä ja mitalinkuvat vaihtuu pian pettymyksiin. Niinhän sitä sanotaan, että uusi hevonen kulkee sen muutaman kuukauden ns. vanhoilla säädöillä ja sitten saattaakin alkaa ongelmat jos ratsastaja ei ole samalla tasolla. Että ei se kallis hevonenkaan mainetta ja kunniaa automaattisesti tuo, jos ratsastajalla ei taito riitä. Sekin on sivusta seurattu.


Enkä varmaan uskaltaisi sellaisia summia hevoseen sijoittaa. Tai mun tuurilla se olisi pellossa jalka poikki seuraavana päivänä. Katseet on kääntyneet siis laadukkaisiin nuoriin, mutta kun ei oikein edes tiedä mitä on hakemassa, niin on odottanut vain että "se joku" tulee kohdalle ja kolahtaa. Tiedätte, jotkut hevoset vain on sellaisia, että toi se on, ensi näkemältä.

No, tämä kolahti heti ensi kuulemalta. Herkkä. Nuori. Welsh. Joo! Mulle! (Lisäyksenä vielä kertaalleen "pilattu" ja houkutteleva diili sinetöi kaupat). Ruuna, not, mutta ehkä silloin suoraviivaisempi tapaus eikä mitään kiimakuseskelukiukkuja. Hieno suku ja ennenkaikkea potentiaalinen. No mikä jottei, kyllähän siitä poni vielä tehdään ;)

Nuorissa on sekin kiva, ettei mitään koeratsastuksia tarvita. Sen kuin tsekkaa, että hevonen on liikkeiltään sitä, mitä haluaa, suku on sellainen, että kapasiteettia on sitä kautta odotettavissa ja sitten vain se fiilis ja tunne siittä hevosesta. Sitten se on sellainen valkoinen paperi, tyhjä taulu, josta lähdetään rakentamaan jotain. Tämän tapauksessa joku on jo piirtänyt aikamoiset sutturat siihen tauluun, joita nyt koitetaan pyyhkiä sitten pois...

Tästä ponista myöhemmin lisää. Sen taustat tietäen matka voi olla pitkä, mutta varmasti sen arvoinen. En ole sitä vielä edes livenä nähnyt, mutta piakkoin sen pitäisi pihassa seistä...


1 kommentti: