tiistai 15. marraskuuta 2016

Arkiset kuulumiset ja klinikkareissua

Ei ole tehnyt mieli kirjoittaa. Suunnaton v**utus ponista. Se on ihan kamala. Siis se laukka.

Panda ehti olla jo aivan mahtava. Sellainen hyvänmielen ratsu. Vinkui ja loikki normaaliin tapaansa, mutta oli myös äärettömän herkkä, pehmeä ja taipuisa. Sen kanssa ratsastelisi tuntitolkulla ja vain nauttisi superfiiliksestä. Sen kanssa oli taas löytynyt sellainen herkkä yhteys, mikä meillä tuntui jo katoavan. Olen ehkä itse herkemmin kuuntelemassa hevosta ja myös poni on paljon vastaanottavaisempi. Rennolla fiiliksellä tehtiin töitä ja flow tilassa vaan leijailtiin ympäriinsä. (Lukuunottamatta sitten niitä hetkittäisi pörheitä ballerinapomppuja.) Sitä sen pitäisi ollakin, se on se tavoiteltu tila ja se oli taas hetkeksi saavutettu. Varovasti otettiin mukaan väistöjä, avoja ja sulutkin alkoivat pätkittäin jo sujua!  Siis sulkutaivutukset, joissa vielä keväällä ja kesällä poni tuntui olevan ihan solmussa. Kyllä se vain pätkittäin hienosti kehittyy.

Hyppyjäkin alettiin ottamaan Pandan kanssa enemmän alle ja haettiin kvaalit kenttäkisoihinkin. Mutta ei eloa ilman murheita. Hypyt ovat ilmeisesti rasittaneet takapolvia kuitenkin liikaa ja nyt ne alkavat taas vaivata, toinen kerää nestettä ilmeisesti hypyistä. Argh. Jotenkin sitä naiivisti ajatteli, että tää on sellanen helppo nakki treenailla takapolvia. Pyh se on pitkäjänteistä työtä. Siis askel taaksepäin ja jouluun asti ainakin ihan iisisti. Vain maastoilua, kiipeilyä, puomeja. Ehkä se siittä. Klinikalla käytiin tsekkaamassa tilanne ja ajattelin, että tarvitsee piikitys uusia. Taivutuksiin ei reagoinut ja ultrassa kaikki oli priimaa. Hyvä! Silti laukka taas muuttunut vähän epämääräisemmäksi. Ravimiehet sanoisi tähän, että treeniä treeniä! Sillä nyt mennään, mutta ponia kuunnellen. Kevyemmälle jos alkaa ärtyä liiaksi. Ne eivät kuitenkaan voimistu, jos niitä ei kunnolla rasita. Parit koulukisat oli jo suunnitteilla vielä tälle syksylle, mutta jätin startit maksamatta. Mikäs kiire tässä. Mutta olen myös sitä mieltä, että vika olisi selässä. Mieli tekisi kiikuttaa poni taas klinikalle, mutta jos joulun jälkeen rahatilanne olisi parempi. Poni ei kuolemaa tee ja klinikan ohje, oli että treeniä, treeniä. Itse kyllä koen ennemmin niin, että selkä aiheuttaa nyt takapolvivaivat eikä toisinpäin...

Poppeli tekee ihan aikuistenoikeasti töitä. Parit protestipäivät sillä on välillä ollut. Sellainen pieni ponimaisen pörheä riehuminen. Se jää kyllä pois, kun energiat on purettu. Vähän reipasta laukkatyöskentelyä, niin se pöllöilypuhti on saatu pois ja poni keskittyy nätisti töihin. Senkin kanssa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan pellot ja maastot, kentällä ehtii tarpoa myöhemminkin.

Paljon perustyöskentelyä, jotta poni liikkuisi oikein itsensä kantaen. Ongelmana on se kuolaimen alle kippuraan painuminen. Nyt onkin lähinnä liikuttu reippaasti eteen heti pohkeesta. Pian poninpallero palaakin jo kotiinsa!

Nuori pv muuten hyppää! Vielä on vähän hakemista ponnistuspaikoissa ja hypyt ovat vielä aika vaihtelevia ja lennokkaita loikkia, mutta kyllä se vain on täysi estehevonen. Milloin tulee aivan yhtäkkinen ylihyppy, milloin lähteekin kaukaan pitkään laakahyppyyn ja kaikkea nuoren hevosen variaatioita siltä väliltä. Lisää hyppyjä vain alle, jotta tulisi enemmän rutiinia. Imu esteille on hevosella välillä valtava. Itsekin tarvitsisi niitä hyppyjä tiuhempaan, mutta koitetaan sitäkin taas petrata.

Suokki koitteli tuossa hetken taas rodeoita. Ihan sillai varoittamatta ja  nopeasti päätä jalkojen väliin ja jos sieltä pamauttaisi. Olen ollut tarkkana. Ei, ei ole onnistunut, Homma stopattu heti alkuunsa ja pää saatu pidettyä ylhäällä. Kai tämä on joku murrosikä? Tilanteet tulevat lähinnä laukassa tai esteen jälkeen ja hyvin nopeasti. Satulat ja muu varustus ok, että tiedä sitten mitä hepulointia. Hevonen on kuitenkin heti yrityksen jälkeen ihan ok ja jatkaa hyvillä mielin töitä. Ei siis protestoi sen enempää. Liikkuu myös omalla moottorilla sen hetken aikaa, kun tuollainen junnu nyt jaksaa. Kovin jumi se on toiseen suuntaan, kun nyt työskennelty enemmän kentällä. Koitetaan josko se sieltä alkaisi vertyä.

Selkäännousun kanssa on tullut tulosta tuon suokin kanssa sentään. Alkutilanne oli se, että kun selkään on nousemassa tai puolittain selässä, niin hevonen pakenee paikalta. Joko ihan rauhaksiin tai sitten vauhdilla. On se siittä kuulemma rodeollakin joskus lähtenyt. Nyt se alkaa seistä kuin tatti ja odottaa palkkaa. Liikkeelle lähdetään vasta, kun kuski on kyydissä, jalustimet jalassa, ohjat käsissä ja hetken aikaa senkin jälkeen odotettu.

Tämä uusi wpb on edennyt kivasti. Alkuun tehtiin sitä, että voin seistä jakkaralla sen vieressä. Kävin tarhassakin heinälaatikolla kiipeämässä, jotta häiritsin ponin "ilmatilaa". Toistoja, paljon toistoja. Syödään leipää ja minä seison jakkaralla, hypin ehkä vähän. Kävellään ja mennään uudestaan jakkaralle. Sitten siitä mahalleen selkään, pompottelen vieressä jne. Paljon toistoja. Ekat selkäännousut tehtiin karsinassa. Tästä on taas monta koulukuntaa. Itse en yleensä mene karsinassa ekoja kertoja kyytiin, mutta tämän kanssa koin sen parhaaksi tapaukseksi. Sitä tehtiin niin kauan, että poni rentona rouskuttelee heiniä ja minä saan killua ja heilua selässä ja pompotella jakkaralla. Taas toistoja, paljon toistoja ja huomioida se, että poni on rento.

Tähän mennessä selkään on menty ilman satulaa tai muita varusteita. Satula olikin sitteen uusi jännityksen aihe. Siihen vielä siis toistoja, toistoja. Satula selkään ja pois, selkään ja pois, vähän herkkua ja uudestaan. Rauhallisesti puhuen, rauhallisesti liikkuen ja ponin eleitä ja ilmeitä seuraten. Mutta, taluttaen on menty jo kentällä. Kyllä se tästä. Nopeammin ja helpommin, kuin ajattelin. Pitää varmaan koputtaa puuta. Veikkaan, että jotain paniikinomaisia takaumia ponille vielä tässä edetessä tulee... Toivottavasti niiltä kuitenkin vältyttäisiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti