tiistai 1. marraskuuta 2016

Kun mennään miinuksen puolelle

Nuoren kanssa on kiva, että saa aloittaa yleensä nollasta. Mikäs sen hienompaa, kun aloittaa puhtaalta pöydältä ja saa opettaa asiat hevosta kuunnellen ja ennenkaikkea hevosen tahtiin. Parempi, että hevosella ei ole asiasta mitään kokemusta kuin se että sillä on huonoja kokemuksia. Niitä huonoja kokemuksia tietysti koittaa aina kartella, mutta eipä niitä elävien eläinten kanssa pysty aina välttämään. Sitten ne on vain yritettävä korjata parhaansa mukaan.

Mitäs sitten kun aloitetaan sieltä miinuksen puolelta? Kun hevosella on jo ehkä rutkasti huonoja kokemuksia. Yleensä hevoset ovat miellyttämisenhaluisia ja nopeita oppimaan. Hevonen, joka on ottanu paljon takapakkia voi todeta helpostikin, että tämä on paha ja vaarallinen asia.

Tämä uusi welsh. Se on reippaasti miinuksen puolella. Se on syystä tai toisesta säikytetty sisäänratsastuksessa ratsutuspaikassaan pahasti sen kummemmin asioita erittelemättä. Joku on mennyt pieleen ja poni on sitä mieltä, että parempi paeta paikalta. Ja kun kyseessä on vielä aika herkkämielinen tapaus. Selkään ei ole mitään asiaa. Kun nousee esimerkiksi jakkaralle ponin vieressä, niin se menee paniikkiin. Se ihan oikeasti tärisee ja pelkää sekä poistuu paikalta.

Tämä on se ongelma, että sisäänratsastuksessa ei saisi kiirehtiä ja se tulisi aina tehdä hevosen mukaan. Toki virheitä sattuu isommissakin piireissä, mutta ne voi olla todella vaikea korjata. Jostain ei ole ikinä kunnon ratsuksi, jos sisäänratsastus on onnistuttu pahasti pilaamaan.

Poni on aika epäluuloinen ja arka kaveri, hyvin, hyvin herkkä. Laumaan sopeutui hyvin ja on jo esitellyt meille tarhassa hienoja ja lennokkaita liikkeitään. Kovin siro ja pieni se on, mutta onhan se welsh part bred. En tiedä onko siitä minulle pidempiaikaiseksi kaveriksi, vaikuttaa liian pieneltä ja rimpulalta. Myynti sen kanssa toistaiseksi onkin suunnitelmissa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Poniratsastajallehan tuo olisi huippu potentiaalinsa puolesta. Hitaasti edetään luottamusta kasvattaen ja toivottavasti saan sen jossain vaiheessa kisaradoille arvoaan kasvattamaan.

Poni on onneksi vasta 4-vuotias ja toiveissa on, että jouluun mennessä pääsisi luottavaisesti selkään. Katsotaan, miten käy. Uskon, että sen jälkeen homma voikin olla helpompaa, kun hyväksyy rennosti ratsastajan. Nyt ollaan vain käyty kentällä tutustumassa ja pikku hiljaa aloitetaan maastakäsin työskentely... Tämä vaatii piiiitkää pinnaa, kärsivällisyyttä ja itseltä nopeaa raegointikykyä siihen, mikä on riittävästi, mutta ei liikaa ja kasan porkkanoita sekä mielettömästi aikaa. Itse tarvitsee hyvin tarkkaan yrittää lukea ponia. Missä menee raja, ettei vaadi liian paljon. Seurata ponin ilmeitä ja eleitä, että ei ahdista tai pakota sitä liikaa. Ihan mielenkiintoinen projekti siis.

Uskon, että matka ja käytetty aika on sen arvoista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti