keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Unelmien hevonen?

Joulu oli ja meni. Vesisadetta riittänyt ja kaikki pohjat jäätiköllä. Jotenkin kiirettä piti joulunpyhät vaikka esikoisen synttärihulinatkin siirtyivät meidän kovan sairastelun takia. Flunssa on ollut sitkeässä niin lapsilla kuin meillä aikuisillakin.

Nyt pitäisi aktivoitua valmentautumaan, mutta kaikki ratsut enemmän ja vähemmän raakoja tai puolikuntoisia. Valkeat unelmat toimivat jo superhienosti. Toisella selkäännousuongelma aika hyvin selätetty, toinen taipuu kivasti ja molemmat laukat nousee ihan niin kuin pitääkin. Nyt vain kuntoa, kuntoa ja perusratsastuksen kanssa työstämistä.

Suokkiori alkaa hakeutua kivasti kuolaintuntumalle sen mitä tuonikäiseltä voi vaatia. Wpb on päässyt tutustumaan maastoihin, seuraavaksi pitäisi varmaan raahata se maneesille hyppimään. Ja Panda, no Panda on yhtä kenkku kuin ennenkin. Ei laukka rullaa, ei... Itkettää, suututtaa ja harmittaa ihan vietävästi. Olisi edes selkeä syy... Käynnissä ja ravissahan se on ihan superihana ja satulaan on aina kiva kavuta. Kunhan ei vain erehdy ottamaan askeltakaan laukkaa. Mutta muuten ollut oma itsensä, hepuloi ja riekkuu kuten tamman kuuluukin.

Olen Maukan myymistä miettinyt varmaan täällä blogissakin jo. Sitten tässä joskus ratsutuksen ja jokusen kisatuloksen jälkeen, ei kukaan tuollaista 2-3v ruunaa uskalla ostaa. Jos nyt aaskii myydä. Ja jos se nyt on tuollainen vässykkä lopun elämäänsä. Olen muutamalle sanonut, että se ei ole minulle passeli jos se ei yhtään tuosta elävöidy. Olen saanut hyvin kummastuneita katseita, että olen hullu kun rauhallinen hevonen ei kelpaa. Maukka on siis oikein kiltti, luottavainen ja helppo. Kaikki käy-tyyppi, Maukka perusjätkä. Voin kuvitella sen helposti lasten turvallisena ratsuna tai tätikuljettimena. Voihan olla, että se on ratsutuksen jälkeen jotain ihan muuta, mutta jos perusluonne on tuollainen mussukkavässykkä...


Lumiset kuvat kevättalvelta 2016


Millainen se unelmien hevonen sitten on? Olen huomannut, että omaan käteen sopii hyvin herkät, eläväiset, räväkät ja kuumat tapaukset. Eli sellaiset kuin Panda, aika täpäkkä unelmien hevonenhan se on ollutkin. Eloa ja säpinää pitää olla, omaa luonnetta. Reagoida nopeasti (ja isosti?).

Ja tässä jos jonkinlaista ratsastaneena olen todennut, että kyllä ne vain on saatava tehdä alusta lähtien itse, ne omat. Se on paljon antoisampaa. Jos räiskin kokeneella konkarilla menemään ja tuon rusetteja kotiin, niin koen sen paljon enemmän täysin hevosen ansioksi kuin omaksi. Junnujen kanssa on ollut itse tekemässä ja kokee ne rusetit tai hyvin menneet radat enemmän myös omaksi palkinnoksi hyvin tehdystä työstä. Tuossa juuri tarjottiin ratsastettavaksi hevosta, isompia luokkia hypännyttä, joka "antaa ratsastajan virheet anteeksi". Mitä sellainen opettaa? Sitten voi huudella, että olen kisannut tasolla xx kun ohjailee vähän tolppien väliin ja hevonen tekee kaiken työn tuoden rusetit kotiin. Ehkä mulla on vähän nurinkurinen käsitys tähän touhuun, mutta en halua liian helppoja hevosia. Kai mä vielä vanhenen ja aikuistun ja sitten haluan jonkun vakaan ja kiltin tasaisesti suorittavan mussukan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti