sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Lavat haltuun

Koskas sen oppisi? Pandan pelätessä sitä joutui aikapaljon jossain kohtaa työstämään. Nyt Irlannin ihme on sellainen, että se koittaa luistaa tilanteesta kuin tilanteesta pullauttamalla lavan ulos. Myös maastossa suoralla tiellä. Poni haluaisi mennä ja vasen lapa edellä, no jos oikea lapa edellä, jos vasen... Suoruutta, suoruutta vain ja lavat tiukasti hallintaan. Jos lapa karkaa, pääsee poni luistamaan tilaneesta. Pääosin ulkoavuilta karkaa, mutta myös esim. säikähtäessä tai väistellessä kentän mörköjä (ihminen, tynnyri, este) se sluibailee lapa edellä. Päällähän ei ole mitään väliä, mutta ne lavat vain on hallittava sekä ohjalla ja pohkeella. Aika kivasti poni alkaakin toimia, mutta on tässä taas ollut opettelemista. Ja kun poni on siinä niin notkean nopea.

Maukkanen aloittaa pikku hiljaa eskaria. Pieni 3-vuotias ponilapsi. Mihin aika meni, juurihan se oli sellainen säälittävä pitkäjalkainen rääpäle? Tuumasin tänään, että nyt otan itseäni niskasta kiinni ja nousen tuon tossukan selkään. Eihän sen kanssa ole oikeastaan mitään tehty ja alkaisi olla korkea aika tehdä edes jotain. Kiirehän tässä ei ole, kasvaahan poni vielä, mutta jos nyt alkuun edes päästäisiin. Isännälle kyllä sanoin, että se on niin rauhallinen kaveri ja kun sen mielenliikkeet tietää niin hyvin, että se on selkään vain ja menoksi.

Näinhän se käytännössä olikin. Otin ponin tarhasta kentälle. Aikomuksena oli pyöräyttää ensin ponia liinassa, mutta se niin rauhassa hamuili taskujani, että mitäpä tuosta liinan päässä juoksuttamisesta olisi hyötyä. Jakkara viereen, leivänkannikka ponin suuhun ja kyytiin. Hetken mietin, että käyn vain mahallaan, mutta ponilla ei ollut mitään  reaktiota mahallaan makaamiseen, niin nousin samantein suoraan istumaan. Siinä se nuuskutteli jalkojani ja vähän katseli, että mitäs sä siellä istut. Tein muutaman toiston eikä elettäkään mistään jännittymisestä tai hermostumisesta ei ollut. Sai rapsutella pepun päältä ja heilua kyydissä. Poni tuumi viissin, että kiva homma kun leipääkin saa. Maukka perusjätkä.



Uskon, että paljon on vaikutusta ponin rauhallisella perusluonteella (missä se welsh-veri on?!) ja myös sillä, että poni on ihmistä kohtaan tosi luottavainen. Ei sen elämässä ole juurikaan kurjia ihmiskohtaamisia ollut. Ilmeisesti ei ole ruunauksesta tai ell piikeistäkään liiemmälti itseensä ottanut. Tuntuu, että tälle ponille kaikki on helppoa, kunhan se vain ymmärtää, mitä siltä halutaan. Jos se ei ymmärrä, sen reaktio on maan kuopiminen. Ei se singahda toiselle kiertoradalle vaan turhautuu ja alkaa polkea etusella maata. Tästä tulee vielä kiva harrasteponi. 

Mitä sä siellä teet?

2 kommenttia:

  1. Siinä varmaan on welsh-verta riittämiin. Welsh cobithan ovat kuuluisia hyvästä, ystävällisestä ja rohkeasta luonteestaan. Siitä, että niitä voi käyttää lapset, aloittelijat ja vammaiset. Siitä, että se on "best riding and driving animal in the world".

    Sellaisiin welsheihin itse 80-luvulla ihastuin ensin Suomessa, myöhemmin UK:ssa. Pieni osa welsheistä (käytännössä cobeista) on ylireaktiivisia ja ylisäikkyjä. Jostain syystä Suomeen 90-luvulla tunnuttiin tuovan pääasiassa sellaisia (koska muut halusivat niistä eroon?). Tästä johtunee welshien huono maine Suomessa. Nyt meillä on taas pikku hiljaa niitä järkeviä, "oikeita" welsh cobeja, kuten ilmeisesti sinun Maukkasi.

    Tämä nyt oli ihan pakko sanoa "ääneen". Useampaan kertaa olen blogiasi lukiessa päätynyt vain hiljaa hymähtelemään. Toivoisin, ettet welsh cobin omistajana jatkaisi welshien "hullun maineen" ylläpitämistä Suomessa. Ne on pääosin järkeviä, nopeasti oppivia, rohkeita ja ystävällisiä poneja ja hevosia, jotka sopii koko perheelle ja kaikkeen käyttöön. Vaikka Suomessa toisenlainen maine onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun vuoro hymähtää. Se oli sarkasmia, ilmeisesti huonosti ilmaistu, juuri sitä kohtaan, että welshejä pidetään sekopäinä, vaikeina ja yliherkkinä.

      Olen itse tutustunut welsheihin ja cobeihin 90-luvun alussa. Ja siihen rauhallisempaan "linjaan". Oli useampikin rauhallinen cobi hoitohevosenakin aikanaan ja siinähän rotuun ihastui. Olen rotuun ja sen historiaan tutustunut niin Suomessa kuin kotimaassaan.

      Äärettömän helppoja ja luottavaisiahan nämä molemmat omat cobit ovat olleet kouluttaa.

      Erästä kasvattajaa lainaten, welsh on aina kuitenkin vähän welsh. Eloisa, herkkä ja kaunis. Welsh ei missään nimessä ole ns. pystyynkuollut.

      Poista