keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Voimalla, väkivallalla et tahdo hallita...

Jouluvirsien jälkeen otsikkokin varmaan ihan käypä.

Hevosia koulutetaan yleensä ns. negatiivisella vahvisteella eli paine poistuu, kun hevonen tekee oikein. Jos hevonen ei reagoi, paine kovenee, kunnes toivottu reaktio tapahtuu. Ajatuksenahan on kuitenkin saada herkästi apuihin reagoiva hevonen, joka toimii kevyillä avuilla ja merkeillä. Mutta hevosen koulutuksessa on tietyllä tavaa aika negatiivinen leima, koska lähes kaikki perustuu paineen oikea-aikaiseen poistamiseen.

En halua leimautua kukkahatuksi tai porkkananpyörittäjäksi. Tai no, tässä iässä nyt alkaa olla jo ihan se ja sama mitä muut minusta ajattelevat, että antaa mennä vain. On kuitenkin ihan tutkittu juttu (Tähän tarvittaisiin se linkki tutkimukseen, jonka koitan kuuklailla...) että positiivinen vahviste auttaa hevosen kouluttamisessa. Yleensä esimerkiksi se namipalkka. Eihän se nami kaikilla toimi. Panda on vähän tuhan perso herkuille ja sillä menee touhu vain sähläämiseksi jos nameja alkaa jaella. Wpb taas on oiva esimerkki hevosesta, jolle se on sopinut oikein hyvin.

Otetaan nyt esimerkiksi nämä selkäännousukeissit. Niitä on tässä eteen siunaantunut useampikin pienellä ajalla. Yksi perusasia, joka saatetaan tavalla tai toisella pilata pahasti. Pääosin käsittelen kuitenkin poneja. Niiden pitää jatkossa olla myös lasten ratsastettavana. Paljon on tullut "vinkkejä" kuinka kouluttaa selkäännousussa häsläävä, stressaava tai sitä yksinkertaisesti voimakkaasti vastustava hevonen. Niin, ehdotuksia on mm. että palauttaa ja peruuttaa hevonen aina takaisin, pyörittää ympyrällä kuin länkkärit, vetää apuohjilla nippuun, ottaa toinen kiinni pitäjäksi jne.

Kaikissa näissä keinoissa on yhteistä se, että ne eivät ole hevoselle milläänlailla palkitsevia. Se ratsastaja kapuaa sinne kyytiin tavalla tai toisella ja aika usein jotensakin väkisin, mikä vahvistaa ehkä touhun vastustelua. Osa nöyrtyy helpommin kuin toiset. Tai samat jutut testaillaan sitten seuraavalla ihmisellä. Ponien ja lasten kyseessä ollessa ponin ei tarvitse paljon alkaa vastustella, kun lapsi on sen rinnalla täysin voimaton. Mielestäni hevosen tulisi haluta se ratsastaja selkään. Työn pitäisi olla hevosenkin mielestä niin vaihtelevaa, kivaa, mielenkiintoista ja etenkin kivutonta, että se haluaa ratsastajan selkään. Selkäännousussa paras palkka on usein se nami. Sitä muuten käyttää Kyrakin, antaa sokerinpalan selkäännoustuaan. Siihen, kun opettaa ponin, alkaa se odottaa niitä lapsiakin selkään eikä ongelmia toivonmukaan edes tule.

Samalla namipalkalla hevonen ehdollistuu kehuihin ja rapsutuksiin siinä missä koirakin. Ratsastuksessa olisi äärettömän tärkeää olla nopea paineen poistamisessa, etenkin vasta nuoren koulutusvaiheessa. Sitä kautta se oppii, mitä haetaan. Suokin kanssa esimerkiksi ihan kuolaintuntumalle hakeutuminen on ollut jopa vähän työlästä. Nyt se on saanut jutun jujusta kiinni, mutta se vaatii minulta ratsastajana todella nopeaa reagointia. Kehu ja myötäys, kun haluttu asia saavutetaan. Pätkittäin aletaan vaatia enemmän, pidempään... Silti ne kehut ja myötäys pitäisi säilyä.

Oma kompastuskiveni on se, että vanhemmilla jo hyvin ratsastettavilla se kehu jää jo aika pieneksi. Nuorempia kehuu ylitsevuotavan vuolaasti ekoista laukoista, väistöistä jne, mutta sitten se vähenee ja jää välillä valmennuksen keskellä jollain konkarilla jopa pois miltei kokonaan. Pitäisi muistaa tehdä sitä aina kesken kouluradankin. Mitä se on itseltä pois, kevyt silitys ja reilu myötäys hetkellisesti. Ai niin, kouluratsastus on edelleen vähän tiukkanutturaista hommaa.





Miksi namipalkkaa väheksytään? Ei se nyt ratsastaessa oikein toimi, mutta monessa muussa. Tuntuu, että paljon on vallalla ajatus, että ihminen on johtaja ja ihminen saa hevosen tekemään, mitä haluaa keinolla millä hyvänsä, yleensä pakottamalla ja jonkinasteisella väkivallalla. Koen, että koulutus on mennyt hyvin, kun hevosen saa haluamaan samaa asiaa kuin minä. Pääosin hevoset ovat aika uteliaita ja miellyttämisenhaluisia. Toki löytyy niitä vähemmän ihmisen seurasta välittäviäkin tapauksia, mutta siinä piileekin se koulutuksen viehätys. Saada nekin toimimaan, aktivoitua ja innostumaan ihmisen kanssa työskentelystä.

Homma on tehty oikein, kun hevonen tulee itse tarhasta luokse ja on mielellään lähdössä laumakavereiden seasta ihmisen mukaan. Miten siihen päästään? Mielestäni sillä positiivisella vahvistamisella, kehuilla, rapsutuksilla, namilla ja sillä ettei aina tehdä "otsa rypyssä" töitä ja pusketa päivästä toiseen sitä samaa kenttää ympäri ja ympäri. Motivointia, mielekästä tekemistä. Toiselle hyvä palkka on pari laukkakierrosta kentän ympäri, toiselle kävely vapain ohjin, kolmannelle rapsutus sään kohdalta, neljännelle pelkkä kevyt silitys ja sanallinen kehu, viidennelle valtavat kehut ja rapsutukset. Mikä kellekin sitten sopii? Valkoiset unelmat saavat sanallisia kehuja, silitystä ja myötäystä. Panda tarvitsee kunnon motivointiin isot kehut, wpb riittää maltillisempi rapsuttelu ja välikäynnit, suokille reilu myötäys, Sakelle laukkaa kenttää ympäri.

Palkistemisesta huolimatta asioita voi ja pitää vaatia. Oikeasta toiminnasta palkitaan, jotta sitä toimintaa vahvistetaan. Esimerkiksi suokille hankalissa väistöissä. Oikean pohkeen väistäminen on ollut sille todella vaikeaa varmasti vinoudestakin johtuen. Vastusteluista huolimatta vaaditaan vähän, yksi-kaksi ristiaskelta ja paljon kehuja. Laatu korvaa määrän, ennemmin pari kunnollista toistoa, jotta päästään kehumaan juuri oikeasta asiasta eikä "vähän sinne päin". Muutama toisto ja homma jätetään "hautumaan". Muutaman päivän tai vaikka viikon päästä uudestaan. yksi-kaksi askelta ja isot kehut. Ne askeleet kuitenkin vaaditaan, jotta päästään myös kehumaan. Hevosen tajuttua, mitä siltä haetaan(ja kun fyysisesti tehtävään varmasti kykenee), voidaan alkaa pätkittäin lisätä vaatimuksia. Väisetään usempi askel ja useampia toistoja, muistetaan kehua ja palkata, jotta päästään tilanteeseen, että hevonen pienistä avuista lähtisi väistämään kunnon ristiaskelin.

1 kommentti:

  1. Erittäin hyvin sanottu! Minun on kamalan vaikea ymmärtää, miksi ihmiset ovat niin palkitsemista vastaan.

    Juurikin selkäännoususta saa lukea niin monia neuvoja, jotka perustuvat pakottamiseen, vaikka selkäännousu on ainakin minusta helpoin opettaa palkitsemalla. Minusta tämä on myös turvallisuuskysymys. Jos hevonen pakotetaan ottamaan ratsastaja selkäänsä, se on paljon arvaamattomampi kuin hevonen, joka haluaa ratsastajan selkäänsä.

    VastaaPoista