torstai 6. huhtikuuta 2017

Ja mitäs on tullut tehtyä?

Mihin tämä aika rientää? Kiirettä siis pitänyt. Kevät tulee vauhdilla ja niin kenttä kuin tarhatkin alkavat olla sulana. Ihanaakin ihanampia ratsastettavia on riittänyt. En ole varmaan ikinä ratsastanut näin paljon hyvin erityyppisiä hevosia. Siitä ammentaa todella paljon vaikka välillä onkin ihan väsyrikkipoikki. Valmennukset ovat myös pyörineet aktiivisesti, että senkin puolesta tekemistä riittänyt ja saanut milloin kenenkin ratsun kanssa vinkkejä jatkoon,

Virallinen kisakausi 2-tasolla on joo startattu kouluradoilla, mutta aika lohduttomin tuloksin. Mutta pohjalta on hyvä ponnistaa. Ja Polleparkin pelottavaakin pelottavampaan maneesiin ei enää mennä. Sinne hajosi autosta startti ja kahdella keskeytin radan, kun meno oli liian vallatonta. Historia toistaa itseään, Pandan kanssa keskeytin vuosi sitten siellä myös. Tai ehkä kuitenkin ensi vuonna jollain… Mutta hyvä, että hevoset pitävät jalat maassa.

Mulle iski ratsastuksellinen kriisi. Ihana suokkiorhi lähtee pian kotiin. Onhan sen kanssa elokuusta töitä tehty jotain saikkupätkiä lukuunottamatta. Nyt se on edistynyt harppauksin ja juuri kun se alkaisi olla sellainen, että kesän kisaratoja voisi suunnitella, on aika päästää ori kotiin. Mulla on kutina, että tiet vielä kohtaavat… Panda taas lomailee ja odottaa sopivaa astutusajankohtaa. Isäori nähdään myös ponioripäivillä.

Wpb on sen verran raakile, että sillä ei kuitenkaan isoja kisaodotuksia vielä tälle kaudelle ole. Sen kanssa tarvitaan malttia ja varmasti rutiinia. Mutta vau, mitä liikkeitä se on pätkittäin jo esittänyt ratsain. Laatuponikisa olisi tähtäimenä ja sitä ennen käydä jokuset karkelot. Katsotaan, kuinka käy.
Irlanninponit ovat hiljakseen tulossa myyntiin, joten niiden varaan ei voi tulevaa ”ratsastusuraa” kuitenkaan laskea.  Edistyneet nekin ovat. Nyt kun katsoo taaksepäin, niin jopa aika huikeasti. Muistaisi aina pettymysten kohdalla katsoa vähän taaksepäin, niin tajuaisi, kuinka paljon sitä oikeastaan onkaan menty eteenpäin.

Junnut sitten taas ovat vasta 3-vuotiaita eli sisäänratsastuksen jälkeen nautiskelevat vain laidunlomasta. Niistä siis hirveesti ratsastuksellisesti iloa ole. 

Mutta tämän ratsastuksellisen kriisin seurauksena ostin hevosen. Kyllä. Minun ei kyllä pitänyt ostaa hevosta. Ehkä joku lupaava (koulu)varsa oli suunnitelmissa, kun budjetti aika pieni. Siis tosi tosi pieni, että itsekin tiesi että siihen hintaan saa olla aikamoinen löytö se varsakin…  Utopistisesti ajatteli myös, että jos sitä jonkun koulupuolen vanhan opetusmestarin löytäisi edullisesti. Tässä tasaisin väliajoin markkinoita seurannut ja kaverin etsiessä itselleen hevosta, kuume vain nousi.

Olin bongannut ratsut.fi:sta kyseisen hevosen ilmoituksen jo aiemmin. Se jotenkin kolahti.  ”Projekti, herkkä, reaktiivinen…” mitä lie minun korvaan hyvälle kuulostavia sanoja sieltä nousi. Hintaa oli silti liikaa, joten skippasin ilmoituksen. Parin viikon päästä ilmoitus nousi esille jollain FB sivulla. Silloin laitoin kyselyä, että millainen hevonen tarkemmin on. Ei helppo, ei varma, ei mikään opetusmestari ja hintakin sen takia edullisempi kuin vastaavalla varmalla suorittajalla. Asia jäi kuitenkin sillä hetkellä itsellä vain tuumailu asteelle, estehevonen vielä.

Meillä sattui olemaan yhteinen valmentaja, joka sitten totesikin, että tuo hevonen on minulle kuin hanska käteen, ei ollut tajunnut edes ehdottaa, kun ei tiennyt minun etsivän hevosta. Niin, enhän mä etsinytkään. Nämä vain tulevat eteen ja silloin on toimittava nopeasti. Hyvin nopealla päätöksellä lähdin sitä hakemaan, kun sattumoisin oli muutakin hevoskyytiä Etelä-Suomeen. Aikataulullisista syistä koeratsastus jäi tekemättä. Mitä sitä suotta, terve hevonen, fiksun oloinen, olin nähnyt videon. Kai tässä sen verran hevosia on käsien läpi kulkenut, että se ratsastaminen olisi enää paljon uutta tuonut. Yleensä nuo herkät ja reaktiiviset ovat ratsastaessa herkkiä myös avuille. Sellaiset eteenpäinpuskettavat on ehdoton ei, mutta ei ollut epäilystäkään etteikö tämä olisi eläväinen persoona.

Valmentajakin sanoi, että ihmiset etsivät hyviä ja helppoja hevosia, varmoja suorittajia. Tällaiselle reaktiiviselle ei ole niin kysyntää. Eipä mulla olisi edes varaa hyvään ja helppoon, kun hintaan saisi laittaa heti yli kymmenen tuhatta euroa lisää. Itseni tuntien en myöskään jaksaisi pidemmän päälle tasaisen ja varman suorittajan kanssa. Hevosessa pitää olla riittävästi, miten sen sanoisi...sitä reaktiivisuutta? Omaa luonnetta? 



Eli nyt minulla on tallissa seissyt reilun viikon Hevonen. 9-vuotias holsteiner ruuna. Todella raakileena tullut reilu pari vuotta sitten Suomeen ja edellinen omistaja tehnyt hienoa työtä sen kanssa. Aika isoihin saappaisin saa sen jälkeen hypätä, mutta hyvä pohjatyö hevosen kanssa on tehty ja viety pitkälle. Hevonen on heti treenikunnossa ja vaikka valmis radoille, mutta rauhassa aloitellaan tutustumalla toisiimme. Jos se ei radoilla kulje, tuupitaan sitten koulua tai treenataan omaksi iloksi. Hevosen suurimpana ongelmana on siis kisoissa stressaaminen. Pelkää ja jännittää muita hevosia ja voi olla sitten ”vähän tuhma”. Ei ole radalla mikään automaatti ja kisatulokset eivät ole kovin mairittelevia. 


Lyhyen tuttavuuden jälkeen voin sanoa, että se on mulle kuin hanska käteen. Siinä on jotain samoja elkeitä, kuin Pandassa. Sitä nopeaa reaktiivisuutta ja reagointia, mutta tiedän, että kun sen saisi valjastattua siihen tekemiseen ja työhön, niin… Mutta ei tarvinne päätöstä katua, nyt minulla on ainakin treenikaveri  ja vaikka tietynlaisena projektina tämä myytiinkin, pääsee sen kanssa heti tekemään oikeasti töitä. Hugo tuli siis paikkaamaan Pandan "jättänyttä" tyhjää aukkoa, jotta pääsen itsekin ratsastuksellisesti eteenpäin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti