lauantai 24. kesäkuuta 2017

Tulta päin!

Luvassa vähän kisakuulumisia.


Kaikki kuvat 28.5. tanjaukkonen.kuvat.fi


Kesäkuussa vierähti yksi viikonloppu Koski TL:n kisoissa. Kisakalenteri ammotti lähialueen osalta tyhjyyttään. Ypäjällekään ei ollut kisaviikoille mahdollisuus lähteä, kun on tätä muutakin elämää ja elätettävää. Mutta ajeltiin Koski TL:n kisoihin lauantaina starttailemaan koulua ja sunnuntaina esteitä.

Otin vain Hugon mukaan ja kaksi HeB starttia. Toiveissa oli napsasta joku sijoituskin. Tein suunnitelman mukaisen hyvän verrytelyn ja hevonen oli super. Pehmeä, rento, taipuisa. Tuntui, tosi hyvältä ja ei muuta kuin esittämään hieno hevonen radalle. Verryttelystä siirryttiin metsän läpi toiselle kentälle rataa suorittamaan. Radalle päästessä Hugo bongasi ensimmäisenä rataa vierustavat kukkaset ja jämähti täysin. Siinähän se paketti jo levisi. Ensinnäkään se hevonen ei ole vielä kertaakaan tuollaista jäätymistä kisaradalla esittänyt ja kai mullakin meni sitten pakka sekaisin. Rata oli joo, teknisesti siedettävä ja ilman rikkoja, mutta hevonen niin piukea. Ja varmaan itse myös, kun en koko radan aikana saanut hevosta enää letkeän lennoksi. Prosentteja tasan 60. 

Seuraava rata meni aavistuksen paremmin, mutta samaa ongelmaa oli siinäkin. Jännittymistä ja ympäristön kyttäilyä, joka sakotti paljon kokonaispisteitä. Siitä huolimatta alakerran kommentit olivat tosi kivoja molemmilta radoilta. Hugoa kehuttiin erittäin hienoksi ja askellajeja upeiksi. Kommenttina oli, että kun rentous säilyy niin monen kohdan pisteet paranevat huomattavasti. Allekirjoitan täysin. Eihän tämä nyt liian helpoksi voisi mennäkään, joten treeniä vain.

Vähän kyllä harmitti, kun pitkä ajomatka ja kaikki ja sitten tuloksena aika kehnot radat. Aamulla mietin, että ei viitsisi kahta hylkyä lähteä esteiltä hakemaan, kun se kuitenkin samaisella kentällä jännittyy ja kyttäilee. Jos olisin ollut yksin lähdössä, olisin varmaan aamulla kääntänyt kylkeä ja jatkanut unia. Mutta mukaan lähti pari poniakin, niin kai se oli kammettava matkaan.

Mukana oli myös oma tyttötrio ilman ketään muuta aikuista niitä kaitsemassa ja siihen nähden reissu sujui yllättävänkin rattoistasti. Mitä nyt vain kerran ehdin juniorin kadottaa... Keppihevosrata ja buffa pitivät lapset tyytyväisinä ja onhan se estratsastuksen seuraaminen ihan viihdyttävää lastenkin mielestä. Kisapaikalla vietettiinkin koko päivä ja loppujen lopuksi lapset eivät olisi edes halunneet kotiin lähteä, että kai ihan onnistunut reissu silläkin saralla.

Hugon kanssa olin starttaamassa 90cm ja sen kammottavan metrin. Valmentaja sanoi että metriä vaan. Mulle se on vain jotenkin ollut kynnyskysymys, vaikka treeneissä on nyt alettu hyppäämäänkin isompaa. Ja se tuntuu jopa hyvältä!

Rata oli aika kiva, yksi tiukka linja perusradalla, mutta muuten aika kiva rata. Löytyi myös vesimatot, muurit, lankkua ja muuta sälää, mutta sivuutin ne. Katsoin parit esteet, jotka käyn näyttämässä ja jotka radalla tarvitsevat ehkä enemmän varmistelua. Ajatuksena oli saada hevonen maaliin asti ja toiveissa toki sujuva puhdas rata.

Verryttelyssä hevonen oli nopeasti rento. Ei välittänyt tuon taivaallista ohi laukkaavista tai hyppäävistä hevosista. Otettiin vain muutama hyppy alle, kun verryttelyn pohjakin oli siinä vaiheessa lanauksen tarpeessa.

Radalle lähtiessä ajattelin, että nyt ratsastetaan. Sen verran pitkä päivä takana ja edellisen päivän pettymykset painoivat, että turhia hylkyjä ei kyllä nyt haeta. Radalle lähdettiin sujuvassa laukassa ja saatiin hyvin rytmistä kiinni. Ykkönen oli helppo pysty kohti katsomoa, kakkoselle piti varmistella tie, koska sisääntuloportti ja ihmisiä siellä metsänkatveessa. Sujuva tie sieltä muurille, jossa pientä epäröintiä, kun piti hypätä kohti aidan vieressä olevia "mörköjä". Siitä neloselle, josta tiukka linja vitoselle. Tarkoitus ratsastaa vähän nelosena olevan pystyn vasemmasta reunasta, mutta hevonen ottaakin yhtäkkisen sivuloikan säikähtäessään aidan vieressä olevaa mainoslankkua, juuri pari laukka askelta ennen estettä. Kuskilta ihmeen nopea reagointi ja hevonen korjaaminen nopeasti takaisin linjalle. Ja käännyttiin sujuvasti jopa viidentenä olevalle nousuokserille, mutta siihen tultiin vähän pohjaan. Hugolla on ihmeellinen kyky, että vaikka se kyttäilee jotain, niin se on salamannopeasti tehtävän tasalla. Toki esteetkin ovat sille vielä pieniä. Loppu rata oli sujuva, Hugo eteni hyvin, mutta oli kuitenkin kuulolla. Toisessa vaiheessa nopealla tiellä napattiin myös luokasta toinen sija.

Metri on lasten saannin myötä ollut minulle se kammotus. Tai sellainen korkeus, jossa minä alan jännittämään ja säätämään liikaa tai olen vain tekemättä mitään. Minä siis jäädyn siinä korkeudessa totaalisesti. Hugo on kovaa vauhtia sitä säätöä ja jännittämistä hälventänyt, kun valmennuksissa esteet alkavat nousta ja hevosella riittää hyppykykyä. Rataa kävellessä kuitenkin uskottelin, että luokka on pienempi kuin mitä kuulutellaan, jotta saan pidettyä päänsisäiset mörköni aisoissa. Tavoitteena oli päästä tältäkin radalta maaliin, mutta eka rata oli niin sujuva, että sain varmuutta. Ajattelin heti, että kakkosvaiheessa on aikaa ratsastettava jos sinne asti pääsee. Arvostelu oli 367.4. joka aiheutti harmaita hiuksia niin tuomareille kuin kisaajille. Tässä arvostelussa kaikki, joita ei ekassa vaiheessa hylätä, saavat jatkaa toiseen vaiheeseen, mutta virhepistemäärä seuraa perässä.

Jostain sitä kaivoi sisua, ja saatiin sujuva ja puhdas rata, joka riitti kolmanteen sijaan. Tuomari kätellessä kehui siistiä ratsastusta ja sujuvaa suoritusta. Olin ihan puulla päähän lyöty, mutta järjettömän onnellinen. Hevonen oli niin mun kanssa radalla, heti pohkeesta eteen ja pienestä pidätteestä takaisin. Jäi ihan super fiilis ja loi uskoa itseen ja ennenkaikkea hevoseen.







Ennen juhannusta pyörähdettiin Korpilahdella 1-tason kisoissa. Suunnitelmissa mennä sinne heinäkuussa hyppäämään "oikeita" luokkia, niin samalla tulee tsekattua Hugon kannalta kisapaikka. Starttasin metrin ja jostain ihmeestä kaivoin uskallusta viime tingassa hypätä 110cm harjoitusluokkana. Siis minä, tuosta noin vain?! Hyvähän se oli tässä välissä kokeilla, harjoitusluokkana, ei ole juuri katsojia ja pienet kisat. Kynnys siis matalalla. Sovin kyllä kansliassa, että jos metri ei ole sujuva, niin hyppään sen vielä uudestaan luokan ulkopuolisena 110cm:n luokan sijaan. Metristä napsaistiin kuitenkin ihan sujuvalla radalla ensimmäinen sija. Isolla kentällä simppeli rata, pitkiä välejä ja sai antaa hevosen laukata. Pari epäröintiä oli aistittavissa, mutta kevyt kannustus ja hevonen teki työtä käskettyä.

Mutta se 110cm rata. Siinä nousi taas se oma jäätyminen yhtäkkiä esiin. Metri on jo helppoa, kivaa ja hauskaa ja siinä uskaltaa ottaa riskejä ja ratsastaa. Mutta vielä ei olla hetkeen 110 valmiita, vaikka valmentaja sinne tsemppaakin. Itselläni iski kova jännitys päälle, mutta lähdettiin silti radalle. Kaikki sujui siedettävästi sarjalle, johon tultiin liian isosti sisään eikä enää mahduttu ahtaaseen väliin. Yksi puomi etukaviolla kopsaisten alas. Siitä jotenkin meni molemmilla vähän pasmat sekaisin ja seuraavalle jotenkin huono lähestyminen ja puomi. Nyt Hugo otti sen ihan jaloilla ja seuraavat sitten hypättiinkin jo niiin korkealta, että ratsastajalla ei ollut enää kovin hauskaa. Hugo myös vähän kyseli sen jälkeen joka esteellä, että ootko akka ihan varma tästä asiasta. Mutta hyppäsi kaiken ja itse koitin tehdä parhaani. Mutta aivan huikea hevonen! Valmentaja kehotti aina väliin ottamaan mukaan niitä 110 luokkiakin, mutta katsotaan kuinka sitä rohkenee. Oma itsevarmuus ja rentous pitää saada ensin kuntoon ettei tule tehtyä hallaa hevosellekin. Mutta milläs muulla se tulee kuin hyppäämällä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti