keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Elossa edelleen


Hurjasti on tapahtunut sitten viime kirjoitusten. Tai no, on mulla jos jonkinlaista luonnosta tuolla, mutta ei ole tullut julkaistua. Jaa miksi? On tullut vähän sellainen, että mitä minä mitään julkaise. Jotenkin myös olen niiin täynnä somea ja sen kiiltokuvakulttuuria.  On myös ollut niin kiire, että vaikka luonnoksia olisi, niin ei aikaa ja intoa oikolukea ja julkaista. Iltaisin ei paljon tarvitse unta odotella... Elossa ollaan silti ja karuselli pyörii.

Mutta pientä tilannepäivitystä syksyn tiimoilta. Hugon kanssa meni loppukesän kisat ihan superhyvin. Kun miettii, että toukokuussa käytiin Killerillä hakemassa kaksi hylsyä 80 ja 90 radoilta. Samoin kaksi rikkonaista koulurataa. Syyskuussa haettiin pari rusettia superhyvillä kouluradoilla. Ja esteille tehtiin hyvät, sujuvat radat tasolla 95cm ja 100cm vaikka parin kuskin virheen takia ei sijoille päästykään. Pääasia, että päästiin maaliin ja kokonaisuutena radat olivat sujuvia ja hevonen hyvin mukana. Eli yhteistyö on alkanut kivasti ja koko ajan tuntee hevosen mielenliikkeet paremmin. Tai ainakin luulen tietäväni. Ja alamme nivoutua enemmän yhteen.

Hugo kävi syksyllä myös ns. syystarkastuksessa klinikalla ja epämääräisen vinouden ja takapolvien takia tutkittiin vähän tarkemminkin. Veikkauksena oli, että kesällä laitumella sattunut liukastuminen vaikuttanut. Siinä samassa rytäkässä iski se paisekin. Takapolvet reagoivat vähän taivutuksiin ja ne piikitettiin. Muuten kaikki priimaa. Loppuvuodesta hevonen ilmeisesti reväytti jotain mahdollisesti liukastuessaan, kun ontui pari päivää. Varuilta utrautin jänteet, mutta priimaa pukkaa. Nopeasti hevonen siitä toipuikin,





Tuumin ensin etten Hugetilla hyppää kisoja ollenkaan hallikaudella. Se on varmaan ihan pöllö siellä. Ahtaat verkat, oviaukkoja... Noo, tuttu sai houkuteltua Riders Inniin. Siellä ainakin itse kisarata tilava. Joskus Pandan kanssa käynyt niissä puitteissa. Lähdettiin humputtelemaan ja rallattelemaan 80 ja 90 cm luokat. Ensin ajattelin porskuttaa 90cm ja 100cm. Näin jälkikäteen samapa tuo olisi ollut. Ilmoittautumisvaiheessa tuli kuitenkin sellaisia kauhukuvia ettei päästä edes ensimmäisestä esteestä. Että jos nyt ekana hallikisana hypättäisiin helppoa ja kivaa ja sellainen, mistä hevosen varmasti saa yli. Luotto ei myöskään ollut kovin suuri, kun hevonen oli ollut ”elämänsä kunnossa” ja myös näyttänyt sen. On ajoittain kotona todella kuuma ja vahva, välillä myös vähän raju ja tuhma. On päiviä, kun ottaa helposti ympäristöstä kimmokkeita ja reagoi niihin yllättävänkin isosti. Nyt myös ymmärrän puheita siitä, siinä on tuo toinenkin puoli. 

Sitten kisaratoihin. Verryttelyn piti olla tilavassa maneesissa. Jee, sopii hyvin. Pyh, verryttelyyn varatusta maneesista vajaa puolet oli aamupäivän verryttelykäytössä. Hetken mietin, että mitä tästä tulee, mutta Hugo oli ihan ok, kun verryttely oli samaan suuntaan. Pari kertaa joku kääntyi Hugoa kohti ja se oli hevoselle selvästi vielä vaikeaa. Siinä se reagoi nopeasti. Luulen, että tarhaaminen laumassa on muuten aika hyvin siedättänyt muiden hevosten ”iholle” tulemiseen. Verryttely sujui siis hyvin ja siellä sai otettua hyppyjäkin kuin normi hevosella konsanaan. 



Eka rata 80cm. Jäätiinkin radalle yksin. Hugo ei onneksi siitä tunnu välittävän. Eka este ovea kohti. Ajattelin että helppo nakki, sinnehän se haluaa. Vähän tunnustellen liikkeelle ja stoppi siihen. Noo, siitä kun päästiin yli. niin rata oli aika sujuva ja menevä. Aika vahvahan se oli, mutta ajattelin, että jos hyvällä sykkeellä mennään, niin menköön. Loppu rata olikin ihan puhdas. 

90cm rata oli myös aika sujuva, pari lähestymisvirhettä tuli. Viimeiselle esteelle vauhti vähän kiihtyi ja tiestä tuli huono. Hevoselta nopea stoppi. Muuten ihan sujuvasti ja pääasia, että ympäristö tai esteet muuten eivät aiheuttaneet ongelmia.

Korpilahdella käväistiin vielä loppuvuodesta pomppimassa 1-tasolla 90cm ja 100cm puhtain, sujuvin radoin. Hevonen oli vähän kuuma ja vahva, mutta meno muuten oikein sujuvaa.

Sitten vain korkeutta nostamaan… Piia Pantsu-Jönsson sanoikin, että en saa muuttaa ratsastustani yhtään vaikka estekorkeus nousee. Hevonen reagoi siihen heti ja stoppaa/menee ohi, koska se on todella, todella  varovainen. Se ei lähde räiskimään isoja esteitä huonoista paikoista vaan tarvitsee ratsastajan tuen. Eli käännetään katseet taas vain kuskiin, kun ei suju. Treeniä treeniä vain, mutta isompia hyppyjä tarvitsisi ottaa useammalla, että itse rutinoituu. Vähän siitä syystä tontilla on toinenkin hevonen.

Niin, tontilla kävi aika trafiikki koko syksyn.  Maukka siis lähti uuteen kotiin. Haikein mielin ruunan rupsukasta luovuin. Rauhallinen, kiltti, helppo ja järkevä. Sanat jotka eivät ehkä kuvaa hevosmakuani, mutta Maukan kanssa mietin, että voisihan sitä jo vallan tätiytyä. Pitäisikö sitä olla yksi rauhallinen pomminvarma poni, joka toimisi tädin terapeuttina. Nyt kuitenkin sattui sellainen sauma, että poni löysi kodin jossa saa ansaitsemansa huomion ja arvostetaan lupsakkaa luonnetta. 

Minulle uutena projektina tuli syksyllä nyt 7-vuotiaaksi kääntynyt trakehner tamma. Liettualainen. Se vähän pisti ensin vastaan tässä hommassa, mutta joku tammassa kiehtoi. Pelkästään se, että ilmoituksessa oli erittäin kuuma ja herkkä. Kuulostaa siis oikein sopivalta. Näin videot Liettuasta. Edelleenkään ei vakuuttanut. Joku siinä jäi kummittelemaan mieleen. 

Tamman kanssa nyt pian puolisen vuotta yhteistyötä takana. Raakilehan se oli, kun tuli, 4-vuotiaan hevosen tasolla. Kuulemma hypätty Liettuassa 100-110 tehtäviä. Sarjassamme ilmeisesti näitä, että repäisty pellosta, isketty satulaan ja hypätty myyntiä varten isoa. Tarvitsee voimaa takapäähän vielä paljon. Hyppää tällä hetkellä enemmänkin vauhdilla ja lavoilla, kovin etupainoisesti. Hevonen tuskin on hirveästi liikkunut ns. oikein päin eli työsarkaa on ollut. Käynnissä se on jo ihan kiva, pätkittäin ravissakin, mutta laukka vaatii vielä työtä. Ja sitä kantovoimaa ihan jokaisessa askellajissa. Jotenkin kuitenkin näen tammassa potkua. Se on juuri sopivan oloinen minun käteeni, sopivan kuuma ja sähäkkä. Kovalla hiomisella siitä voisi tulla vielä aika hieno, on se kivoja pätkiä väläytellyt… Itseäni eniten häiritsee sen hiukan etupainoinen olemus, mutta katsotaan saisiko sen pikku hiljaa oikein rakentamalla sieltä nousemaan. Nyt paljon rentoutta, siirtymisiä, hyppyjä ravista, ihan vain sitä, että hevonen keskittyy eikä juokse alta. Niin ja myytiinhän se myös vähän lastausongelmaisena eli siinäkin ehkä vähän työsarkaa. Tiedän, olen vähän hullu, kun näitä ”siipirikkoja” haalin, mutta niissä on mun harrastukseni suola. Erilaisissa projekteissa ja etenkin väärinymmärretyissä hevosissa. 

Uusi projekti


Edessä on siis luvassa verta, hikeä ja kyyneleitä taas kerran, mutta sehän näissä projekteissa on parasta. Se opettavainen matka. Tällaisen jo ”väärin” tehdyn kanssa matka on yleensä paljon pidempi kuin jos saa aloittaa ihan puhtaalta pöydältä tekemättömällä hevosella. Tästäkään tiedä, mitä kaikkea kokenut. Suomessa se on hyvässä kodissa ehtinyt puolisen vuotta olla ennen minulle tuloa, mutta todettiin liian kuumaksi ja herkäksi. Ennen Suomeen tuloa sen historiasta ei ole juurikaan tietoa, pari videota Liettuasta, joissa se hyppää kovin raa´an oloisesti. Tamma oli suustaan aika kamala tullessaan. Tiedossa oli että on herkkä, mutta monella hyvin toimivaa Visionia ei hyväksynyt. Tiedossa oli, että synteettiset kuolaimet ovat sille olleet parhaimpia. Ell pääsi onneksi pikaisesti suun tarkastamaan. Olihan sillä piikkejä ja limakalvoilla haavaumia. Mutta yllättävää oli myös se, että hammasloman viereiset hampaat olivat kovin arat. Eli kun kuolain osuu niihin, tamma reagoi todella voimakkaasti. Ne olivat kipeät. Ell epäili, että onko ollut kova kuolain tai voima sinne hampaisiin. Ell sanoi, että tammalle tulee antaa armoa kun selkeästi hampaita arkoi. Nyt sillä on käytössä superpehmeä Novakuolain sekä Vision.  Tamma oli myös todella pahasti lihasjuminen tullessaan ja nyt hierottu säännöllisesti sekä ratsain jumpattu notkeaksi. Ihan mielenkiintoinen aihio... 

Myös ihania ratsutusprojekteja on piisannut syksyn aikana. Ei pimeys ja kura päässyt masentamaan ja sen jälkeen tulikin huikean hieno talvi. Tällaisia talvia muistan lapsuudestani. Hankitreeni oli oikeasti sitä, että hevonen kahlaa mahaansa myöten hangessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti